Alkutekstijakson kuvitusta katsellessa mielessä käypi ajatus, että onkohan osien välissä tapahtunut aikamoinen aikaloikka, kun nähdään nopeutetulta vaikuttavaa kaahailua ahtailla hiekkateillä menneen maailman menopeleillä Quicksilverin pikkukaupungin liepeillä. No, varsin nopeasti kalenteri käännellään nykypäivään ja siinä välissä Quicksilver on melkein nelinkertaistanut väkimääränsä, mutta on edelleen alle 2500 ihmisen pikkukaupunki. Jos ei muisti aivan kamalasti takkuile, niin toistaiseksi tällä paikalla ei ole ollut suurempaa merkitystä Beethoven-saagassa, mutta nyt kyseistä koirakaveria kuljetteleva bussi kiitelee siihen suuntaan. Beethoven löydetään katsojien iloksi luvattomia herkkuhetkiä nautiskelemasta näpistellessään naposteltavaa jonkun eväslaukusta, mistä tietysti tulee torumista. Aivan yksikseen ei hauvaa tietenkään ole reissuun tuupattu, vaan mukana on kahdessa edellisessä elokuvassa nähty Sara Newton, jonka esittäjäksi on tosin vaihtunut Daveigh Chase.
Liikutaan kaukana kotoa ja Sara hieman huolestuneena pohtii, millainen kesäinen kuukausi mahtaa olla edessä ja tuleeko vierailusta hirmuisen tylsä koettelemus. Pieni vieras paikkakunta ei saa hihkumaan ja sieltä hän tuntee ennakkoon ainoastaan äitinsä veljen, eli Freddy-enon (Dave Thomas), jota ei ole nähnyt pitkiin aikoihin. Sara jää Quicksilverin keskustaan odottelemaan jatkokyytiään ja lyhyen odottelun jälkeen Freddy huristelee paikalle erikoisemmalla ajoneuvolla. Matkalla kohti miehen kotia jutellaan vähän siitä, miksi tyttö on tulossa näinkin pitkälle vierailulle yht'äkkiä. Alkuperäisenä aikomuksena oli kuluttaa kuukausi kesäleirillä, mutta sieltä pyydettiin Saraa poistumaan kesken kaiken, kun katsottiin, ettei hän välttämättä sellaiseen touhuiluun sovi mukaan ja vanhemmat taas ovat pidemmällä matkalla Bahamalla. Näinpä siis saadaan kahden edellisen elokuvan näyttelijäporukka käytännössä kokonaan korvattua uusilla naamoilla. Freddyn luona vallitsee ainakin Beethovenin silmiin kotoisa epäjärjestyksen ja siivottomuuden tila, johon hauvan on helppo sopeutua ja Freddy näyttää heti, että hän suosii pikaisia ja suurpiirteisen tehokkaita putsauksia nurkissaan ja muutenkin elelee huolettomaan tapaan...
Freddylla on asumuksensa yhteydessä korjauspaja, jossa hän yrittää pitää Quicksilverin autokantaa toimintakykyisenä, ja hommat odottelevat, joten eno kehottelee Saraa tutustumaan kaupunkiin samaan ikäluokkaan kuuluvan Garrettin (Sammy Kahn) kanssa. Ihan pätevältä vaikuttava esittelykierros järjestyykin, vaikka Sara alkuun empii ja myöhemmin lähdetään isommalla porukalla paikalliselle järvelle onkimaan. Freddy hieman hassutellen varoittelee kalkkaroista, kaivoskuiluista ja kummituksista, joita näillä seuduilla riittää, mutta Beethoven ei ainakaan ensimmäisenä säikähdä, vaan pujahtaa puiden sekaan itsekseen ihmettelemään. Pian saavat muutkin kummastella, kun hauva palailee hyvinkin vanha kymmenen dollarin seteli suussaan. Löytöön ei kuitenkaan sen suuremmin kiinnitetä huomiota, vaan päätetään, että löytäjä pitäköön.
Myöhemmin Sara yrittää maksaa samaisella kympillä, jolloin kyläkauppiaalla herää epäily väärennetystä valuutasta. Paikallinen sheriffi Faith Ford (Julie Dempsey) kuitenkin vakuuttelee, että kyseessä on vain vähän aikaa 1920-luvulla käytössä ollut malli, jolla on arvoa enemmänkin. Juttu muuttuu koko ajan kiinnostavammaksi, kun tarinaan mukaan tulee vuosisadan alkupuolella pankkeja rosvoillut kuuluisa pariskunta. Legenda kertoo, että hurjan takaa-ajon päätteeksi pari hukkui saaliineen Quicksilverin järveen, mutta eipä löydetty ruumiita tai rahojakaan, eli olisi mysteeriä setvittäväksi uteliaille, ja niitähän tässä kylässä kyllä riittää. Nopsasti näyttääkin siltä, että suuri osa väestä tahtoo mennä öiseen metsään seteliseikkailulle ja Beethovenkin näyttää saavan paljon uusia ihailijoita, sillä porukka uskoo koiran tietävän reitin aarteen luo. Siinäpä olisi syytä vaikka koirakaappaukselle, mutta onkohan sekään sittenkään oikotie onnelliseen elämään...?
Vanhalle koiralle ei välttämättä lähdetä mahdottoman paljon uusia temppuja opettamaan, mutta maisemia kuitenkin vähän vaihdetaan ja onhan aarrejahtikin sinänsä uutta puuhaa. Setelien perässä painelu kyllä omiin silmiin näyttää varsin ihmisvetoiselta, ja vaikka nimikkohauvaakin yritetään mukana kuvioissa pitää, niin järkevän sekä luontevan tekemisen kehittely karvaiselle tähdelle vaikuttaa vähän väkinäiseltä. Välillä Beethoven onkin käytännössä kateissa kuvista pitkiäkin aikoja ja näkyvimmin mukana kaoottisemmissa kohkauksissa, mutta monesti muuten vilahtaa lyhyesti tai pönöttelee taustalla. Onhan se sinänsä ihan ymmärrettävää, ettei Beethovenilla ole sanaa sanottavana, kun muu porukka vaikka mietiskelee, kuka jokseenkin epäilyttävistä kaupunkilaisista voisi olla eniten kadonneesta ryöstösaaliista kiinnostunut.
Selvästi menoa on tahdottu piristää heittämällä kylään ainakin kourallisen verran puolikajahtaneita tyyppejä. Löytyy omituista sukeltajaa, pahasti peliongelmaista säheltäjää, kummallinen kirjastovirkailija, vainoharhainen viinankeittäjä ja epämääräinen joukko muutakin väkeä, joka ehkä on saanut aivotoiminnan kannalta haitallisen annoksen paikkakunnan runsaista elohopeavaroista, mutta väittäisin, että omalaatuisuus tuntuu monen kohdalla melkoisen päälleliimatulta ominaisuudelta, eikä näissä erikoispiirteissä ainakaan tämä katsoja hurmaavaa huumoriarvoa näe. Alussa vähän säikähtää, että kuuluukohan Freddy myös itsetarkoituksellisten omituisuuksien joukkoon, mutta ennemmin kaverille halutaan antaa vähän räväkkä esittely. Onhan hänellä rentoa otetta elämään ja lastenkasvatukseen, vähän taipumusta porsasteluun sekä tietysti sattuu ja tapahtuu, mutta tyypin touhuissa ei mennä minusta onneksi minnekään rasittaviin älyttömyyksiin. Lisäksi voisi mainita, että kun Freddya edeltävät miekkoset ovat suhtautuneet jokseenkin nihkeästi Beethovenista huolehtimiseen, niin Freddyn asennetta vinksautetaan mukavasti toiseen suuntaan. Uusi nelijalkainen ystävä tuntuukin kelpaavan erinomaisesti seuraksi ja myös korjausapuriksi kaikesta kuolaamisestaan ja kommelluksistaan huolimatta.
Yölliset retket tuovat mukanaan lievästi jännittäviä elementtejä, kun legendoihin sekoitellaan levottomia aaveita ja muuta kummallista, mutta nämä jutut pidetään melkoisen kesyinä ja annostellaan lyhyinä otoksina. Elokuva kuitenkin on tehty hyvin nuorillekin katsojille, niin siksipä kummitusjutut loppuvat melkeinpä heti alkuunsa, eikä lähdetä niistä mitään painajaismateriaalia kasaamaan. Suunnilleen sama lähestymistapa on käytössä toimintatuokioiden suhteen, eli kevyttä ja kilttiä hurjastelua saadaan hiukkasen aikaiseksi. Pahistelukin alkaa olla jo silkan pelleilyn puolella, eli isompaa ahdistusta ei ole siltäkään suunnalta luvassa, mutta silti täytyy se pakollinen perinteinen koirakaappaus suorittaa, ei voi mitään.
Runsaan vuosikymmenen aikana saatiin siis tekaistua viisi Beethoven-elokuvaa, ja sitten tuli jälleen pidempi paussi näiden tuotantoon. No, saagaa ei kokonaan tahdottu haudata, vaan viiden vuoden (luovan?) tauon jälkeen ilmestyi Beethoven's Big Break, jossa käsittääkseni tekijät ja hahmot vaihtuvat melko pitkälti taas. Kuudes koitos kiinnostaa siinä mielessä pikkuisen enemmän ennakkoon, että siihen kai sekoitetaan mukaan elokuvamaailman kiemuroita. Muutama vuosi väliä ja 2011 ilmestyikin jouluseikkailu Beethoven's Christmas Adventure, jonka ehdinkin jo kolmisen vuotta sitten vilkaisemaan välistä. Koirien muuttaminen höpötteleviksi hauvoiksi ei mielestäni mikään kummoinenkaan kikka ole, mutta muuten jouluerioinen on mielestäni edukseen keskimääräistä Beethoven-elokuvaa söpösteleväisempi ja herkisteleväisempi, joten ainakin omassa paremmuusjärjestyksessä se tällä hetkellä päihittää kolmannen, neljännen ja tämän viidennenkin viritelmän, eli sanoisin senkin todistelevan, ettei elokuvasarja nyt mitään yhtämittaista ja tasaista alamäkeä ole tullut, vaan pieniä nousujakin löytyy. Siitäkin haluttiin vielä jatkaa, joten vuonna 2014 valmistui kahdeksas ja toistaiseksi viimeinen osa Beethoven's Treasure Tail. Jos olen oikein ymmärtänyt, niin Beethoven jatkaa siinä elokuvien ihmeellisessä maailmassa ja kuvausten lisäksi pääsee uudelle aarreseikkailullekin...
Eiköhän noista lopuistakin tosiaan tule vielä höpistyä, sillä vaikka viidennen osan tuoma parannus ei mikään mullistava tai mahtava edellisiin osiin nähden olisikaan, niin näkisin, että sen myötä laatukäyrä kuitenkin kääntyy parempaan suuntaan ja osaltaan innostelee katselemaan ne loputkin näkemättömät...kunhan pienen tauon malttaa välillä pitää. Ainakin elokuvan ensimmäinen puolikas hujahtaa ihan mukavasti ohi ja tuntuu pirteältä, vaikkei sinänsä vielä kunnolla päästä arvoituksiin ja aarteisiin käsiksi. Sanoisin myös, ettei toinen puoliskokaan mitään kamalaa sukellusta tai mahalaskua tee, minkä seurauksena olo ei ole yhtä uuvahtanut tai jälkimaku niin laimea kuin pariakin edellistä osaa päätellessä. Kulahtaneimpia toistoja on minusta jossakin määrin karsittu, mikä onkin ihan suotavaa. Tokihan täytyy saada hieman sotkua ja sekoilua aikaiseksi, mutta yritetään ainakin vähän vaihtelun vivahdetta sujauttaa mukaan, eikä vain laiteta Freddyä käymään ja kärsimään samat koiruudet läpi kuin pari edeltäjäänsä. Niin tai näin, eipä Beethoven's 5th pienoisista positiivisista puolistaan tai parannuksistaan huolimatta mikään häikäisevän kirkas tähti eläimellisti hupailevien perhe-elokuvien joukossa ole, ja parhaimmillaankin seikkailee kyseisen kerhon kelvollisella keskitasolla. Jos hömppäiset koirakomediat sattuvat sydämen lähellä liikkumaan, niin luulisin, että helpommin Beethoven's 5th hymyilyttää kuin kiukuttaa, mutta suuria tai ikimuistoisia elämyksiä ei millään uskalla luvata.
Beethoven's 5th (2003) (IMDB)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti