sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Beethoven's 3rd (Beethovenin kolmas)


Ensimmäisten kahden kohtalaisesti menestyneen Beethoven-elokuvan (Beethoven ja Beethoven's 2nd) jälkeen kului seitsemän vuotta ennen kuin elokuvasarjaa alettiin herättelemään uudelleen eloon. Tällä kerralla tosin päädyttiin jättämään teatterikierros väliin ja julkaisemaan elokuva suoraan videona. Näkemisen jälkeen en hirveästi ihmettele kyseistä ratkaisua.

Alkuperäinen Newtonin perhe on matkailemassa Euroopassa, eikä ole ehtinyt elokuvaan mukaan. Eipä hätää, sillä Georgen nuorempi veli Richard (Judge Reinhold) tulee oman perheensä kanssa paikkaamaan. Richard on lähdössä vaimonsa (Julia Sweeney) ja kahden lapsensa kanssa runsaan parin viikon asuntoautolomalle, jonka sitten pitäisi huipentua sukukokoukseen.

Richard on panostanut matkaan paljon, ja vuokrannut huomattavasti paremman asuntoauton kuin alkuperäisen budjetin mukaan olisi pitänyt. Hän on jopa laatinut yksityiskohtaisen suunnitelman kaikkien pysähdysten suhteen. Innoituksena toimii joskus lapsena oman isän kanssa tehty vastaava matka, jota muistot ovat vielä päässeet pikkuisen kultaamaan. Richard on jopa niin halukas luomaan tämän kokemuksen samanlaisena omille lapsilleen, että vuokraa matkakatseltavaksi saman elokuvan (The Shakiest Gun of the West), jonka itse katsoi lapsuutensa reissulla.



Tuon elokuvan vuokraaminen sitten onkin syy suurimpaan osaan matkan ongelmista. Pari varasta on piilottanut sen koteloon varastamiaan tietoja. He sitten selvittävät vuokraajan osoitteen, ja lähtevät perään yrittäen saada levyn takaisin. Tämä pahiskaksikko on kohtalaisen hyvin linjassa aiempien osien suhteen. Toinen on täysidiootti ja toinen sitten vähän fiksumpi. Yhteisvaikutus kuitenkin sellainen, että kohellukseksi menee.



Ja entä se Beethoven sitten? No, George on lähettänyt veljelleen pehmeän paketin, josta kyseinen koira kuoriutuu. Ajatuksena on se, että Richard toimittaisi koiran asuntoautossa sukukokoukseen, jonne alkuperäinen Newtonin perhe sitten saapuisi. Richard ja tytär ovatkin innostuneita ajatuksesta. Vaihteeksi tässä osassa perheen äiti on se, joka eniten haluaisi koirasta eroon.

Sitten kun tästä alkuasetelmasta laskee vähän mielessään, niin loppuelokuvan sisältö onkin pitkälti arvattavissa. Ei kuitenkaan liene reilua odottaakaan tällaisilta mitään ennennäkemätöntä etenemistä. Eipä se olekaan elokuvan ongelma, vaan lähinnä se, että suurin osa kohtauksista tuntuu erittäin väsähtäneiltä. Samoja juttuja toistetaan heikommin toteutettuina, jotka jo parissa edellisessä on pitkälti kulutettu loppuun.




Vaikka oltaisiinkin tekemässä elokuvaa pienemmät katsojat mielessä, niin ei materiaalin suhteen pitäisi näin luokattomalle tasolle laskea. Eipä toinen osakaan enää hirveästi innostanut, mutta tämä onnistuu pudottamaan tasoa siitä vielä reilusti. Puolestani olisi tämä sarjan uudelleensyntyminen saanut jäädä tekemättä. Tämän perusteella ei enää hirveästi innosta hankkia uudempia osia katseltavaksi. Eiköhän sitä nyt tullut jo nähtyä. Varsinkin, kun pikaisen IMDB-selailun perusteella jatko-osat ovat hyvinkin mahdollisesti onnistuneet menemään vielä huonommiksi.

Ne vähäisetkin elokuvan tuottamat hymähdykset voi laskea yhden käden sormilla. Jostakin syystä tällä on vielä yli kymmenen minuuttia enemmän pituutta kuin parilla ensimmäisellä, joka ei ainakaan auta asiaa yhtään. Tuntuu myös siltä, että Beethoven itse jää tässä vähän sivustakatsojan osaan ilmestyen silloin tällöin aiheuttamaan kaaosta. Jos ei nyt mitään kovin ihmeellistä pääse tapahtumaan, niin omat seikkailut Beethovenin seurassa saavat jäädä tähän osaan. Kyllä maailmasta löytyy tasokkaampiakin koko perheelle suunnattuja eläinelokuvia.

Omassa Universalin trilogiassa tämä viimeinen levy on jokin karvalakkimalli. Poikkeaa jonkin verran takakannen tiedoista. Pahimpana haittapuolena kuvasuhteen poikkeaminen alkuperäisestä (1.85:1 muuttunut muotoon 1.33:1).




 Beethoven's 3rd (2000) (IMDB)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti