sunnuntai 7. tammikuuta 2018

Fall Out - Fall in / The Flying Jalopy

Tähän paikkaan pitäisi tietysti tulla jatko-osaa viimeksi alkaneelle kuluneen vuoden jälkivilkaisulle, mutta jospa piristäisi pikkuisen rikkoa tavallista kaavaa sujauttamalla sekaan välipalapuraistavaksi lyhyt ankkailukaksikko. Akuiluun ei mitään hirmuisen pitkää taukoa ole päässyt tulemaan, eikä toki sellaiseen varsinaista tarvetta tai pyrkimystäkään ollut, eli ihan mukavilla mielillä uudenkin vuoden ensimmäisille päiville näitä sekoilevaisia seikkailuja laittaa rullailemaan. Joulukuun puolella Aku ystävineen vilisteli melkoisen usein ruudulla, sillä tutkiskelin kuukauden aikana kolmisen kappaletta Disneyn vanhemmista lyhytelokuvista kasailtuja joulukokoelmia ja tietysti rakastetulla ankalla oli iso osansa niissä: Celebrate Christmas with Mickey, Donald & FriendsDonald Duck's Christmas Favourites ja Countdown to Christmas. Jos oikein osasin laskea päällekkäisyydet poistaen, niin näissä levyissä Aku pääsi mukaan menoon kaikkiaan kymmenessä tarinassa. Mikin ja Pluton jouluvalmisteluissa kyse oli lähinnä lyhyestä näyttäytymisestä, mutta väittäisin, että siitäkin huolimatta ihan tarpeeksi tätä tavaraa yhdelle kuukaudelle kertyi, kun huomioi vielä parit kertailutkin. Näitähän toki riittää lisää, joten kurkistelenpa tosiaan pari pätkää tähän väliin.


Fall Out - Fall in


The Chronological Donald Volume Two jäikin vielä vaiheeseen, koska sisällöstä olisi runsas puolikas käymättä läpi, mikä ei lainkaan harmita, sillä toistaiseksi nähtyjen riehojen jälkeen tuntuu siltä, että 1940-luku olisi Akun kultakautta. Marraskuussa Aku kokeili kykyjään kovakouraisena seppänä voimiensa tunnossa puhkuen sekä jälleen aiheutti hämmennystä armeijan joukoissa, kun katselussa oli tupla The Vanishing Private / The Village Smithy. Pajapuuhailut olivat mielestäni vähän vaisua touhuilua, mutta kummallinen maalausurakka laittoi hymyilemään ja tarkoitus olisi taas sotavoimien puuhasteluja lähteä ihmettelemään. Vuodelta 1943 peräisin oleva jälleen kestoltaan seitsemään minuuttiin yltävä Fall Out - Fall in oli nimenä hieman vieras, eikä heti oikeisiin muistoihin yhdistynyt, mutta kunhan aloituskuvaksi lätkäytettiin loppuun saakka riudutetun näköinen Aku ja siitä siirryttiin reippaasti marssivan joukon jatkoksi, niin saikin jo todeta, että hyvinkin tuttu tapaus tämä taival on.

Aiemmissa armeijahommissaan Aku on tuntunut tuskailevan, että joutuu nysväilemään kasarmilla tylsien toimien tai raskaan raadannan parissa tiukemman toiminnan uupuessa. No, nytpä olisi luvassa kovaa kuntoa kysyvää käpsyttelyä, kun reppu on isketty piukkaan tarpeellista sekä tarpeetonta tavaraa ja edessä avautuu päättymättömältä vaikuttava polku patikoitavaksi. Kyltti tiedottelee, että kasarmilta on tömistelty jo kahdeksan kilometrin verran, eikä tässä vaiheessa vielä ole uupumuksesta tietoakaan, vaan hyräillen Aku kirjailee kuljettua matkaa armeijatoverin reppuun ja henki on muutenkin varsin reipas. Kunhan matkaa kertyy, eikä loppua näy, niin alkavat paikatkin antaa periksi, mikä jäytää motivaatiotakin, eivätkä olosuhteiden rajut muutokset paljoa riemua lisää.



Rankkasadetta ropistelee niskaan, vedestä ja mudasta siirrytään lumeen ja jäähän, josta taas pakkasia sulattelemaan aavikon armottomaan paahteeseen. Armeijaelon epämukavuuksia saadaankin jo marssin kautta tuotua ilahduttavan liioittelevaisesti ruudulle. Liikettä riittää ja kova kurimus onkin hassua seurailtavaa, mutta tuskien taival on käytännössä vain puolikas tästä herkkupalasta. Lopulta nimittäin kuulutellaan lepohetkeä, eli tarjolla olisi ruokaa ja unistelua, mutta eipä se siirtyminen rennompaan päivän päättelyyn ainakaan aivan kaikilta ihan ongelmitta suju. Toiset saavat telttansa kuntoon hujauksessa ja pääsevät murkinajonon kautta pötköttelemään, kun taas Aku ei millään onnistu virittelemään yösijaansa. Muiden kuorsaillessa ja viimeisilleen väsyneen ankan kamppaillessa epätoivoisesti kamppeidensa kanssa tulee taas mieleen, ettei armeija Akulle mikään luontevin urapolku ole, mutta melkeinpä järjestään nämä hurjat ja kurjat koettelemukset päätyvät lyhytelokuvien paremmalle puoliskolle, joten antaa tulla lisää!

Fall Out - Fall in (1943) (IMDB)


The Flying Jalopy


Tämän tekstin puitteissa ei kuitenkaan mitään armeijatuplaa ole luvassa, sillä toinen puolikas vie Akua pilviä kohti liitelemään, eikä tällä kerralla alla ole mitään sotavoimien ärhäkkää kiituria, vaan hieman heikomman tarjonnan suunnalta lähdetään sopivaa lentokapistusta katselemaan. Taas kestoa kertyy sellaiset seitsemisen minuuttia, mutta kuten aiemmat kohkaukset ovat jo lukuisia kertoja todistaneet, niin tämähän riittää vallan mainiosti sekä pienimuotoisempien kahnausten käymiseen että laajemmankin hävityksen synnyttämiseen, kunhan vain osaavat tyypit toilailevat ilman isompia rajoitteita. Epäonninen ankka, romutuskuntoinen lentokone ja kelju kauppias luovatkin oivalliset olosuhteet täystuhoa lähentelevään lopputulokseen ja jo ennen siiville kohoamista väreilee ilmassa vahvaa vaikutelmaa, että tämä touhu voi vain mennä pieleen, eikä tarvitse tylsäillä kepposia katsellessa.

Aku siis on päätynyt setelitukko kädessään kävelemään Ben Buzzardin käytettyjen lentokoneiden puotiin, mutta näyttääpi siltä, että nämä liidokit kaipaisivat lähinnä viimeistä rutistusta, eikä yksikään vaikuta erityisen turvalliselta kapistukselta. Siitä huolimatta polte yläilmoihin on kova ja kun kiero kotka vielä yllyttää ostoksiin, niin pian Aku jo ohjaamossa istuskelee. Benin liiketoimintasuunnitelma ei nojaa ainoastaan luokattomien romujen myymiseen hyväuskoisille höynäytettäville, vaan siinä on myös huomattavasti häijympi sekä häikäilemättömämpikin ulottuvuus, koska näinpä vain hän pyytää ostajaa harhaanjohtaen nimikirjoituksen sopimukseen, jossa kauppias kerää vakuutusrahat, jos lentelijälle käykin köpelösti. Asiakkaan menehtymisestä ansaittava rahakasa ei siis kauppiasta taida innostaa ihan vilpittömiin hyvien lentoreissujen toivotteluihin, ja niinpä Benillä onkin mielessään Akun torpedoiminen pikaisesti alas. Propelli pyöräytetään viuhumaan ja nokka kohti taivasta, mikä on samalla alku katalalle vastoinkäymisten sarjalle, ja kalmaiset kuolonkallot silmissään Ben on selkeästi päättänyt viedä ankkaparan hengen dollareita tienatakseen.



Seuraakin monenmoista läheltä piti -tilannetta ja viime hetken kiepsahdusta kallioseinältä karkuun, joita mielellään seurailee. Yhdestä pälkähästä päästyään lurautetaan polttoaineet koneesta pihalle ja tuikataan tulta perään, eli viihdyttävää vipellystä kyllä löytyy ja luulisin, että räväkämmän akuilun ystävät kyllä tykkäävät. Asepuvun hetkellinen vaihto ei siis ainakaan tässä tapauksessa tarkoita, että toimintaköyhyys olisi piirrospätkän piinana, sillä riesaa ja räyhää riittää niinkin paljon, että melkeinpä alusta loppuun saakka pitää vääntää ensin katalan ketku-kotkan kehittelemiä kuolettavia juonia vastaan ja siitä siirtyä suoraviivaisempaa yhteentörmäystä kohti. Samalla kirjailisin Benin ansioksi, että omalla listalla tämä tyyppi pääsee ilkeimpien Akun kamppailukumppanien joukkoon, mikä samalla tekee lopettelusta mehukkaamman, kun Aku kerrankin pääsee kunnolla kopsauttamaan takaisin, eikä ole viimeisissä höykytyksissä se suurin kärsijä.

Levottomien lentelyjen lukuisista plussapuolista huolimatta laittaisin kuitenkin Akun rankan marssireissun edelle näiden kahden koitoksen keskinäistä paremmuutta arvottaessa, sillä nämä Akun armeijahölmöilyt ovat sekä hengeltään että kuviltaan melkoisen makoisaa animaatioviihdettä. Jos tätä velmua menoa vertaisi vaikka joihinkin saman aikakauden tosikkomaisempiin sotapropagandaturauksiin, niin pakkohan se on sanoa ja hiukan hattuakin nostaa, että mukavasti löytyy pilkettä silmäkulmasta ja kylläkin kiltihköä piruilua sotaväkitouhotuksen suuntaan. Eipä sillä, että tekijöiden tarkoitus olisi ollut lähteä ilkeällä pilkalla omaa porukkaa vastaan lyömään, mutta ainakin näissä toistaiseksi kommentoimissani tekeleissä tyypit ovat saaneet aikaiseksi viihdyttävää hassuttelua aiheesta ja vieläpä vähän riskialttiina aikana. Siksipä tätä tolkutonta pään seinään takomista tahtoo lisää nähtäväkseen, joten eipä muuta kuin ankka taas jossakin välissä sisukkaasti uusia kolhuja keräämään!

The Flying Jalopy (1943) (IMDB)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti