sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Donald Gets Drafted (Aku armeijassa) / Donald's Gold Mine

Syksyinen elokuvaharrastelu nyt vain tökkii muiden kiireiden takia edelleen kohtalaisesti, mutta ehkei siitä tarvitse paasailla sen enempiä. Lokakuussa kuitenkin on pienoista piristymistä pimenevien ja viilenevien iltojen myötä ilmennyt, koska on tullut tuijoteltua melkeinpä yksi rymistely jokaisen päivän päätteeksi. Lähinnä kuitenkin olen suosinut toimintapainotteista tykittelyä ja vieläpä uusintojen muodossa näitä olen ahminut, eikä noista ole aiemminkaan ihan hirmuisesti tullut tänne tekstailtua, joten niinpä nytkin tapahtuu mittava loikka koko sinänsä viihdyttävän räiskyttelykasan yli ja meno jatkuu ankkailulla. Tämän uuden urakan alkupäätä puraisinkin edellisen kuukauden puolella lyhytelokuvatuplalla Bellboy Donald ja Donald's Garden, jolloin muistaakseni mainitsin, että tämä toinen levykokoelma Akun varhaisista vaiheista tuli hankittua hiukkasen höpsöjenkin sotajuttujen takia, koska sen aikajana tosiaan sijoittuu pitkälti toisen maailmansodan päälle.


Donald Gets Drafted (Aku armeijassa)


Näihin vääntöihin ja hirmutekoihin Akukin nyt viskaistaan, koska jokaisella on kova osansa tehtävänä, mutta ainakin alkuun varsin innokkaana ankkana tuttu ystäväisemme läpsyttelee värväystoimistoa kohti. Katuja koristelevat mainosjulisteet vielä nostattelevat taistelumielialaa ja laittavat entistä enemmän vipinää räpylöihin. Siinä samalla selviää paperista kutsua vilkaisemalla katsomon suuntaan ensimmäistä(?) kertaa Akun keskimmäinen nimi Fauntleroy, mutta myös hienoista vihjausta mahdollisesta epäonnesta on samaisesta lappusesta löydettävissä. Mainoksissa ratsuväki karauttelee yli esteiden, iskujoukot etenevät vinhasti ja jalkaväki kuntoilee, eli seikkailua, vauhtia ja vaaraa olisi luvassa, jos tähän porukkaan lähtee mukaan. Liekö sitten kyseessä aivan Akulle sopiva elämys, onkin jo aivan toinen seikka...

No, saattaahan sitä hieman muutakin olla tarjolla kuin täydellisen rämäpäistä rellestystä kiväärit kätösissä, sillä lupaillaan myös, että kaikki sotilaasta kenraaliin ovat kavereita keskenään ja henki niinkin hyvä, että aamiainen tarjoillaan sänkyyn. Plus päälle sekin, että komeasti sotapukuun itsensä kietonut sankari voi hyvinkin huokua haluttua vetovoimaa. Sotaa, seikkailua, herkuttelua ja kenties romanssiakin olisi siis mainosten mukaan luvassa, mutta noinkohan vain armeijan arkitodellisuus kenties pikkuisen harmahtavampaan ja hohdottomampaan menoon kääntyy? Joka tapauksessa Akulla mielikuvitus haaveineen kiitää jo korkealla, kun hän ovesta sisään astelee ja kovasti haluaisi itselleen omien siipien lisäksi korkealla pilvien keskellä kiitelevän tuhokoneen komennettavakseen.



Sepä ei kuitenkaan ihan riitä, että hetkisessä huutelee haluavansa lentäjäksi ja kohti seikkailuista suurimpia, vaan ensin olisi selvitettävänä testi jos toinenkin. Ensimmäisenä pakollisena pahana on kovakouraista käsittelyä ja kiskomista sisältävä terveystarkastus, eikä ihmekään, jos sydän käy kiivaammin jumpsuttelemaan ja hermot hiljalleen kiristyvät. Pikakäsittelyn päätteeksi otetaan vielä suurpiirteisesti mitat muistiin ja päälle sovitellaan armeijamaisen tehokkaalla ja karkealla tavalla sopivat vaatteet, eli tarkempi kokojen valikoiminen on aivan turhaa hienosäätöä, eikä muuta kuin hattua päähän ja leimaa pyrstöön, eli olisi taas yksi ankka valmiina taisteluun! Armeijan arki on tosiaan alkuun hiukkasen vähemmän huikaisevaa kuin mainosmateriaalien rakentelemat mielikuvat ja sen saa Akukin omakohtaisesti huomata, että vaikka miten tahtoisi ylhäällä muristelevien koneiden kyytiin, niin voikin joutua tylsämielisesti päivästä toiseen tamppaamaan samaa kenttää raskaat kantamukset niskassa...

Aiempien akuilujen yhteydessä onkin useampaan kertaan tullut mainittua, että muutama näistä armeija-aiheisista lyhytelokuvista on jäänyt jopa poikkeuksellisen hyvin lapsuusvuosilta muistiin. Luultavasti niitä silloin ihasteli hiukan toisenlaisin silmin, mutta kyllähän meno vieläkin maistuu. Tästä vuoden 1942 Akun sotilasuran käynnistävästä yhdeksänminuuttisesta pätkästä vastaavat tutut nimet, eli ideapuolella Carl Barks ja Jack Hannah, kun taas ohjaajaksi on merkitty Jack King, ja kyllähän tämä trio repii huvitusta vaikkapa niistä puuduttavista marssiharjoituksistakin. Etenkin, kun kersantiksi käskyttämään on valikoitu Akun vanha kiistakumppani Pekka, eikä heppujen yhteistyö tässäkään koulutuskoitoksessa ihan rauhanomaisesti suju, ja hyvä niin. Akuhan odotetusti hetkessä huitoo, viuhtoo ja koheltaa itsensä ilkeämmän komentelijan silmätikuksi ja siinähän sitä taas mennään jääräpäisesti kohti väistämätöntä purkausta ja kovien kallojen yhteenottoa.



Mitä nyt vuosien takaisiin muistikuviin on luottamista, niin väittäisin, ettei Donald Gets Drafted vielä ole kovinta kamppailua Akun ja Pekan välillä armeijan joukoissa, vaan sanoisin, että myöhemmissä väännöissä kaksikko pääsee hieman lohduttomampiinkin tunnelmiin, kun asetellaan kirjaimellisesti pistoolia ohimolle. No, varmaankin näistäkin katkerista kokemuksista pääsen jossakin vaiheessa puhelemaan, mutta Donald Gets Drafted antaa kuitenkin hyvää esimakua siitä, mitä on jatkossa luvassa. Pekka melkoisen nopsasti huomaa, ettei kiväärinsä kanssa räpeltävästä Akussa välttämättä ole ainesta eliittijoukkoihin, eikä niskurointi paranna yhtään ankan asemaa, vaan kovaa kuritustahan siitä seuraa. Tuskien testi ja toivoton taistelu kivuliaine kohtaloineen muurahaisten armeijaa vastaan olikin hyvin muistissa, ja Akun ponnistelut huvittelevat edelleenkin. Suoritus sujuu niinkin surkeasti, ettei luvassa ole minkäänlaisia ansiomerkkejä mainiosta toiminnasta, vaan tilapäinen siirto perunatalkoiden puolelle, mutta sieltähän on taas hyvä ponnistaa ylöspäin!

Donald Gets Drafted (1942) (IMDB)


Donald's Gold Mine


Ihan heti perään ei lähdetä Akun sotilasarvoon nostetta hakemaan, vaan painutaankin maan uumeniin kimaltelevien rikkauksien perässä. Jos ei kunniallista sankaruutta sotilaspuvussa saavutetakaan, niin kenties tilalle saadaan kovaa käteistä kukkaroa pulskistuttamaan...? Sopiihan se ainakin katsomon puolella, koska vaihtelu on kivaa ja useinhan näistä Akun rikastumishaaveista ihan hyvää hupia aikaiseksi saadaan. Seitsemään minuuttiin tämä kaivosurakka tiivistyy ja toisena kirjoittajana on taas toiminut Carl Barks, eli tiivistahtista ja kekseliästä vipellystä uskaltaa ennakkoon odotella. Tositoimiin loikataankin suunnilleen heti kättelyssä, kun raskaat ja rankat koneet kiskovat syvältä kallioiden kätköistä arvometalleja. Akulla kuitenkin näyttäisi olevan hieman alkeellisemmat ja siinä samalla voimia vaativat menetelmät käytössä, eli hakku heiluu ja hiki virtaa.

Raadannan raskaudesta huolimatta mieli vaikuttaa olevan pirteä ja laulu raikaa, mitä nyt aasiapuri on omaksunut itselleen kovin pilkallisen asenteen toisen ponnisteluja kohtaan, eikä yhtään häpeile sitä ääneen ilmaista. Ivallinen hirnahtelu saa hetkistä myöhemmin lisäpotkua, kun Akulle sattuu pienoinen vahinko heilutellessaan hakkua varomattomasti, ja sähellyksestä seuraavat vatsavaivat vaikuttavat kieltämättä erittäin pulmallisilta. Kyllähän siinä hörötettävää riittääkin, sillä tämä omituinen kamppailu ei ole aivan heti löytämässä loppuaan, vaan oikeastaan saa edetessään entistä kummallisempia muotoja ihan kirjaimellisestikin. Onhan näitä Akun touhuja seuraillessa tottunut siihenkin, että jostakin tietystä esineestä tai vekottimesta yritetään repiä mahdollisimman paljon toimeliasta kohellusta, ja usein homma onkin hyvin hanskassa, mutta tässä tapauksessa alkaa jo raja näkyä, eli hakkuhuolet kepposteluineen ovat menossa yliajalle ja katsoja alkaa hieman muutakin mukaan kaipailla.



Onneksi myös tekijät tuntuvat olevan vaihtelun kannalla ja niinpä Akun touhuilut saavat jälkimmäisellä puoliskolla huomattavasti lisää kierroksia. Kaveri nimittäin epäonnensa keskellä kopsauttaa kunnollisen kultasuonen auki ja arvometallia satelee niskaan. Jälleen voisi sanoa sanasen hetken kestävästä riemusta, sillä Akulla pikainen vaurastuminen näyttää sekoittavan harkintakyvyn täysin, eikä vaarallinen kaivostyömaa välttämättä ole paikoista paras tolkuttomaan toikkarointiin tai muuten vain äkkipikaiseen sekoiluun. Ahneus kultasateen alla on kyllä onni katsojalle, sillä sen myötä tuleva pään pehmentyminen tuo toimintaan selvän piristysruiskeen. Väärälle linjastolle joutuvia arvokimpaleita jahdatessa vauhtia plus vinhaa vipellystä vyörytellään kiitettävästi ja siinä sivussa pelkän hakun kanssa nysvääminen korvautuu kekseliäällä laitteistolla, jonka keskelle Aku puolipökertyneenä päätyy hortoilemaan. Kovasta kalliosta arvometalleja erotteleva koneisto saattaa olla elävälle olennolle tyly sekä armoton, mutta eihän Akulle tietenkään täysin köpelösti käy, mutta sen uskaltaa sanoa, että kolhujen kokoelma saa merkittäviä lisäyksiä ennen kuin kultaisena kimalteleva loppu häämöttää. Jälkimmäisen puoliskon ansiosta Donald's Gold Mine nouseekin omalla listalla näiden lyhytelokuvien parhaaseen kolmannekseen, mutta silti laittaisin reipashenkisen armeijatoheloinnin hiukkasen senkin edelle. Katsellaan taas, jatkuuko seuraavaksi ankkailu sotaisissa merkeissä, vai onko Akulla muuta projektia mielessä...

Donald's Gold Mine (1942)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti