sunnuntai 25. kesäkuuta 2017

Hiukan höpöttelyä Huovisesta

Laiska katselukausi saattaa kirvoitella hiukan varsinaisen aiheen viereen eksyviä jaaritteluja, ja sellaisten äärelle ollaan eksymässä juuri nyt. Nimittäin naputellessani Hamsterit-sarjan viimeisestä osasta kommentteja, lähti juttu rönsyilemään kohti Huovisen tekstien filmatisointeja noin yleisesti ja hetkisessä sanakasa alkoi hillittömästi paisua. Lopulta luovutin ja päätin nipsaista sekä muokkailla nämä sekalaisemmat filmografian läpikäynnit ihan omaksi jutukseen, johon sopii sisällyttää lyhyet summaukset jo nähdyistä sekä tietysti suunnitelmia tulevista tutkailuista plus päälle pikkuisen toiveitakin. Itsehän ilolla ottaisin vastaan muutaman uudenkin Huovisen töiden pohjalta tekaistun elokuvan, mutta näyttää kuitenkin siltä, että 1990-luvun puolivälin jälkeen näiden Huovis-sovitusten kuvaaminen on selkeästi hiipunut, eikä 2000-luvulla ole ilmestynyt enää kuin pari elokuvaa. No, toivoahan silti sopii ja uskon, ettei Huovisen kirjojen kääntäminen eläviin kuviin ihan näihin lukemiin lopullisesti jämähdä. Mutta katsellaanpa ja pähkäilläänpä tässä välissä kuitenkin niitä jo valmistuneita elokuvia, sarjoja ja vähän sekalaisempiakin pikkupätkiä.

Oikeastaan voidaan tavallaan aloittaa Huovis-filmatisoinnit heti sieltä lopusta, mikä toisaalta vie myös kirjojen ruutusovitusten alkuun. Nimittäin toistaiseksi asioiden tila on sillä tavalla, että Huovisen kenties tunnetuin sekä luetuin teos Havukka-ahon ajattelija oli aikoinaan vuonna 1971 ensimmäinen kirjailijalta televisiosarjaksi käsikirjoitettu tarina, mutta se on samalla tällä hetkellä myös viimeisin versioitu kirja, koska vuoden 2009 elokuvaversion jälkeen ei ole Huovisen tuotantoa väännelty elokuviksi tai sarjoiksikaan. Toivonpa tosiaan, ettei tilanne aivan tällaiseksi jää, vaan joku taitava tekijä saisi innostuksen lähteä taiteilemaan sopivan sutjakalla otteella sivuja eläviksi kuviksi, mutta odotellessa voi toki pureutua näihin jo ilmestyneisiin, sillä vähintään pari kourallista löytyy kahlailtavaa. IMDB listailee kaikkiaan 13 tekelettä, jotka on Huovisen kirjoitusten pohjalta väsäilty, mutta osa näistä on ehkäpä enemmän lyhytelokuvien joukkoon kuuluvaa tavaraa, eikä kaikkia noin vain pysty omaan kokoelmaan yleensäkään ostelemaan, sillä toistaiseksi levyjulkaisuja on saatavilla lähinnä tunnetuimmista ja suosituimmista sovituksista.



Blogin puolella näiden urakoinnin aloittelin tosiaan sieltä uudemmasta päästä mielestäni varsin mainiolla elokuvalla Havukka-ahon ajattelija. Katselutahtia ei voi mitenkään hirmuisen kireäksi kehaista, koska kommentoinnista on kohta aikaa sellaiset viitisen vuotta ja sittemmin olen saanut aikaiseksi naputella hajatelmat vain parista sarjasta, mutta kaipa sitä hitaamminkin perille ehtii, jos vain sinnikkyyttä löytyy... Jos muistikuvat yhtään paikkaansa pitävät, niin Kari Väänäsen ohjaamassa elokuvaversiossa pystyttiin kivasti yhdistelemään Huovisen leppoisampaa huumoria yleisen elämänmenon ihmettelyyn sekä sinne sekaan saatiin myös hiukkasen kiivaampaakin kuohuntaa, eikä hirmuisesti arkailtu päästää mielikuvitusta vapaammin kohti avaruuksia liihottelemaan. Luontoa ja sen kauneutta korosteleva sekä muutenkin pätevä kuvauspuoli vielä lisäsi elokuvaelämyksen viehätystä niinkin paljon, että silloin tällöin onkin tehnyt mieli laittaa kiekko kertailuun...

...mutta ehkäpä ennen uusimman version uusintaa, on syytä silmäillä sinne 1970-luvun alkupuolelle ja katsella samaisesta opuksesta väännetty televisiosarja, joka tietysti kulkee myös nimellä Havukka-ahon ajattelija. Kyseinen käsittääkseni 11-osaiseksi paisuteltu kokonaisuus löytyy omasta levykokoelmasta, mutta vielä ei ole ilmaantunut osuvalta tuntuvaa hetkeä, vaan eiköhän sellainen piakkoin näköpiiriin ilmaannu. Samalla sopii tietysti napata alkujaan jo vuonna 1952 ilmestynyt kirjakin hyllystä ja tutkia, miten tarkasti lähdemateriaalia on aikoinaan televisioruuduille siirrelty. Jos vain puhtia ja kiinnostusta riittää, niin olisihan siinä myös luonteva paikka uusia tuo kehumani 2000-luvun elokuvaversio ja kenties pikkuisen eroavaisuuksista puhella. Huovisen oletettavasti tunnetuin hahmo pääsi myöhemmin seikkailemaan lisääkin kirjojen maailmassa, eli eipä se sinänsä ihme ole, että vuoden 1961 jatko-osa Konstan Pylkkerö käsikirjoitettiin kuusiosaiseksi sarjaksi runsaat kolme vuosikymmentä kirjan ilmestymisen jälkeen, eli tarkemmin sanottuna vuonna 1994. Siitä myös olen onnistunut hankkimaan levyjulkaisun kokoelmaan ja kirjakin hyllyssä uusintaansa odottelee, eli eipä ole esteitä sellaisten puutosten osalta. Kumpikin näistä kohtalaisesti kiinnostaa, ja etenkin tekee mieli nähdä, millaista velmuilua Heikki Kinnunen ja Matti Pellonpää saavat kaveruksina aikaan tuossa jälkimmäisessä sarjassa.



Jos niistä henkilökohtaisesti kiehtovimmista teoksista puhellaan, niin jo mainittujen lisäksi heittäisin sekaan kolme elokuvaa, joista pari on jo kokoelmaan tiensä löytänyt samoin kuin Huovisen alkuperäisteokset, joten ehkäpä näistäkin jonkinlaiset vertailevat höpöttelyt saan sepitettyä, kunhan aika ja innostus sattuvat suotuisissa merkeissä toisiinsa törmäämään. Lampaansyöjät päätyi valkokankaille melkoisen nopsasti, sillä Huovisen kirja ilmestyi 1970 ja samainen seikkailuhenkinen reissutarina pyöri teattereissa jo vuoden 1972 lopulla, ja jos olen oikein ymmärtänyt, niin veti kiitettävästi katsojia erikoista elelyä ja puuhastelua ihmettelemään. Vaikka lämpaiden nappailu ei itseä niinkään innosta, niin siinä sivussa syntyvä oheistoiminta ainakin kirjan puolella on saanut hyvinkin hymyjä nousemaan ja odotukset ovat melkoisen korkealla senkin suhteen, että Heikki Kinnusen ja Leo Lastumäen kommellukset turinointeineen vastaavia tuntemuksia tuottelisivat.

Toinen näistä kiinnostavista elokuvista on Koirankynnen leikkaaja vuodelta 2004, joka on jo vähintään pari kertaa ollut menossa soittimen kieputukseen, vaan on viime hetkillä korvautunut muilla menopaloilla, ja syitä sekä selittelyjä tähän arkailuun ja säästelyyn löytyy toki. Ensinnäkin Huovisen vuoden 1980 alkuperäisteos on mielestäni, jos ei nyt sentään synkkäsävyinen, niin vähintään murheellisia vivahteita sisältävä tarina, eikä hän mielestäni niissä hommissa ihan parhaimmillaan ole. Toisena tekijänä mainittakoon, etten ole ohjauksesta vastaavan Markku Pölösen teoksista suuremmin innostunut, mutta veikkailenpa, että näkemykset ovat jo saattaneet vinksahtaa, sillä Pölösen elokuvien vierastaminen on niitä nuoruuden nihkeiden katselujen pohjalta jämähtäneitä tunkkaisia asenteita, joita voisi varmaan pikkuhiljaa yrittää tuuletella. Siihen Koirankynnen leikkaaja toki tilaisuuden tarjoilee, ja voittihan elokuva ilmestyessään melkoisen rivin Jussi-palkintoja, eli siinä mielessä arvostetustakin sovituksesta on kyse.

Näiden kahden väliin mahtuu Lapin kultaryntäyksestä kertova Kolme miestä vuodelta 1984, ja sen tarina on minulle vieras, koska elokuva ei varsinaisesti perustu mihinkään Huovisen kirjaan, vaan hän luonnosteli tarinaa suoraan elokuvaksi, josta ohjaaja Virke Lehtinen ja Solja Kievari vielä muokkasivat käsikirjoitusta. Elonet kyllä kiitettävästi tiedottelee, millaisesta teoksesta on kyse, eli ilmeisesti tavoitteena on ollut lähteä kuvaamaan totuudenmukaisesti kullanhuuhdontaan liittyvää työtä ja tekemistä sekä panostaa myös maisemiin ja kuvauspaikkojen aitouteen. Luultavasti huumoria ja hassuttelua hakeva katsoja ei tästä kullanhimoisesta seikkailusta hirmuisesti saa irti, mutta itse tykkäisin elokuvan jo Lapin näkymienkin takia vilkaista. Elonetin sivustolle lainatuissa arvioissa kritisoidaan juuri tuota tarkkaa kuvausta tekemisten suhteen ja kansantieteellistä otetta yleisestikin, mutta itsehän olen viime aikoina viettänyt ihan mielenkiintoisia tuokioita lyhyiden kansanperinnedokumenttien parissa, joten siinäkin mielessä Kolme miestä kyllä kelpaisi hyllyyn. Harmi vain, ettei sitä taida oikein mistään olla kätevästi saatavilla kokoelmaan hankittavaksi, mutta toivonpa, että jokin taho sen levylle laittaisi.



Elokuvien joukkoon tässä yhteydessä kelvatkoon Marjatta Koivulehdon ohjaama sekä osittain käsikirjoittama runsaan tunnin mittainen dokumentti Latvoilta jokisuulle vuodelta 1988. Jälleen informaatio elokuvaan liittyen on IMDB:n puolella niukkaa, ellei jopa miltei olematonta, vaan jälleen Elonet tiedottelee tarkemmin. Siispä siis Huovinen ei varsinaisesti tässä teoksessa ollut mikään varsinainen voima tarinan takana, vaan enemmän dokumentti on ohjaajansa teos, sillä Koivulehto oli ollut uittotyöstä ja sen muutoksista kiinnostunut jo pitkään ja kerännyt aiheeseen liittyvää materiaalia. Huovinen taas kirjoitti dokumenttiin selostustekstin, joka myöhemmin sovitettiin Koivulehdon ja Huovisen yhteiseen elokuvaprojektin pohjalta syntyneeseen valokuvavoittoiseen vuoden 1993 kirjaan Viimeinen uitto. Aiheensa puolestakin Latvoilta jokisuulle kyllä kiehtoo ja Elonetin sivustolta löytyvät kehut entisestään katseluhaluja kohottelevat. Kokoelmasta löytyy kuitenkin aukko sekä elokuvan että kirjan suhteen ja valitettavasti dokumentin saatavuus taitaa olla jokseenkin nihkeä. Ehkäpä se vaikkapa jossakin vaiheessa tulee YLEn kautta tutkittavaksi tai epätodennäköisesti jopa omaksi julkaisukseen, mutta kirjaa kuitenkin käytettynä liikkuu, eli siinäpä olisi yksi kiva lisäys Huovis-osastolle.

Yleisesti ottaen näitä elokuvasovituksia on Huovisen teoksista väännetty harvakseltaan, mutta siihen sivuun on tekaistu pidempiä sekä lyhyempiä televisiosarjoja. Itsehän sain juuri jokunen tovi sitten katseltua ja kommentoitua vuoden 1982 kolmiosaisen ja kaikkiaan pikkuisen päälle parituntisen minisarjan. Hamsterit hamstrailuineen kyllä vähintään kivasti huvitteli, vaikka tulikin kirjoitellessa useampaan otteeseen todettua, että siinä samaan tahtiin kertailtu kirja kyllä oli parempi ja antoisampi paketti. Erityisesti verkkaisempien huumoripalojen ja hiukkasen haikeidenkin luontokuvausten suhteen Huovisen alkuperäisteos vuodelta 1957 vei mielestäni voiton helposti, mutta tekihän televisiosovitustakin mieli kehuskella paikoin. Ihan tarinoista tavallisin ei tämäkään irtiotto maaseudun rauhaan ole, vaan leppoisa joutenolo vaihtuu vähän pakkomielteiseenkin talvivarastojen kartuttamiseen. Maalle perheineen muuttava miekkonen saa uudelta naapuriltaan kipinän kantaa kellarinsa niin täyteen herkkua ja haukattavaa monenmoista, että niiden turvin voisi tunnelmoida vaikkapa hurjimpienkin talvikurimusten läpi. Ainakin omasta mielestäni hyvää menoa ja höpöttelyä riittää jokaiseen jaksoon, kun jokseenkin omalaatuisesti suunnitellaan tarpeellisten tarvikkeiden hankintoja ja samaan aikaan luonto näyttää, ettei niinkään ole ihmisen oikkuja tai toiveita aina noin vain tottelemassa...



Kolmisen vuotta myöhemmin ilmestynyt kymmenosainen Huovisen lyhyet erikoiset onkin mielestäni jo sekä laadultaan että sisällöltään sekalaisempi kokoelma. Kaikkiaan kestoa sarjalle kertyy lähemmäs neljä tuntia, enkä voi väittää, että kaikki jaksot isompia ylistyksiä ansaitsisivat, vaan joukkoon on päässyt mukaan melkoisen heikkoa ja keskinkertaistakin televisioviihdykettä. Pitää tosin mainita, että osa näistä lähdemateriaaleiksi haalituista Huovisen lyhyttarinoista edustaa ainakin omalla listalla kirjailijan tylsempää ja vähemmän oivaltavaa tuotantoa. Hiukkasen tuli ihmeteltyä, että Huovisen lukuisten lyhytjuttujen joukosta oli niitä melkoisen tympäiseviäkin tapauksia poimittu televisioon siirreltäviksi, mutta toivottavasti joku niistäkin tykkäilee.

Se sopii kuitenkin sanoa, että kyllähän näistä varsin kirjava kasa kummallisiakin tarinoita kertyy, kun ruudulla vilahtelee omintakeisia heppuja, joilla erikoisia oikkuja ja pyrkimyksiä onpi haaveenaan. Joillakin on palava polte lähteä kätkemään viinoja pitkin pohjoista, toisilla taas tarve vetäytyä syrjään pahan pettymyksen tuottaneesta yhteiskunnasta, eikä lainkaan kuivin suin, kuten sarjan viimeinen jakso Kahden juopon joulu osoittaa. Myös kotimaan poliittinen kenttä pitää lytätä siinä sivussa omaa etua tavoitellen, kun taas tovina toisena kuorsauspulmat kiusaavat ja vievät yöllisen hermoromahduksen reunamaille. Sarjan puolivälissä junalla yritetään tuoda rauhaa sotahimoiseen maailmaan, vaan näitäkään kauniita pyrkimyksiä ei sovi täysin jättää ilman irvailua, ja kun tuohon vielä heittää päälle muut kummalliset kommellukset, niin sinänsä vaihteleva jaksopaketti on kasassa. Harmi vain, että vähintään kolmannes kokonaisuudesta jättää hykerryttävämmät hetkoset vähemmälle ja poikkeaa puuduttavuuksien puolelle.



Omasta kokoelmasta löytyisi myös kolmiosainen vuoden 1990 minisarja Lentsu, joka on jäänyt vuoroaan vartoilemaan, eikä sen niskaan ole mitään suurimpia ennakko-odotuksia viskaistu. Kirjana Lentsu: kertomus suomalaisten räkätaudista ilmestyi 1978 ja itse olen sen muistaakseni kertaalleen lukaissut, eikä se silloin ainakaan sen suurempaa vaikutusta tehnyt, mutta luulenpa kuitenkin, että kertailun kestää, eikä sitä tiedä, jospa vaikka sarjan yhteydessä lueskeltuna tulisi pienoinen positiivinen yllätys. Siitä ei kuitenkaan pääse mihinkään, ettei niljakas nuhastelu ja voimat vievä flunssailu kirjailijaa ihan terävimpään huvitteluun tai vinoiluun saanut villiintymään, mutta on vähintään mielenkiintoista nähdä, miten näitä arkisia harmeja sekä kiusallisia vitsauksia pystytään televisioruudun puolella katsojan iloksi vääntelemään...

IMDB listailee 1980-luvun lopulta ja 1990-luvun alusta Huovisen filmografiaan vielä kolmisen kappaletta aiheiltaan sekalaisempia teoksia ja siihen päälle Elonet tahtoo tarjoilla vielä toiset kolme tarinaa, joissa Huovinen on ollut mukana kirjoittamassa ja/tai ohjaamassa. Vuoden 1984 metsän luontaisesta uudistumisesta ja toki muutenkin puista kertovasta kirjasta Puukansan tarina olen paljon pitänyt, mutta jostakin syystä se suosikkien joukkoon kuulumisestaan huolimatta kirjahyllystä uupuu. Joka tapauksessa sen asiasisältöä hyödyntäen on tuotettu myös alle 20-minuuttinen lyhytdokumentti Puukansan tarina vuonna 1987, mikä tietysti katsellaan, jos vastaan tulee. Lyhyempien sekalaisten joukkoon menee myös televisiosarjassa Mollen löytötavaraa vuonna 1990 esitetty 16-minuuttinen jakso Soittelijapoika. Samanniminen tarina oli alkujaan lähtöisin Huovisen vuoden 1986 novellikokoelmalta Matikanopettaja. Kyseinen keppostelu ja puhelimen pirisyttely ei ole mieleen minään huippujuttuna jäänyt, joten kiinnostus televisiotulkinnan suuntaankin on melkoisen maltillinen. Sitten tarjottaisiin vielä purtavaksi Saatana kun yskittää eli Suuri paneelikeskustelu vuodelta 1993, joka käsittääkseni esitettiin alkujaan näytelmänä ja myöhemmin televisioitiin. Elonet listaa näytelmälle kestoa 85 minuuttia, mutta varsinaiset tiedot sisällön suhteen ovat niukkoja. Kaipa senkin katselisin tilaisuuden tullen, mutta omaan kokoelmaan en osaa niinkään kaipailla tätä väittelyä.



Elonet laittaa Huovisen filmografiaan mukaan peräkkäisinä vuosina 1986 ja 1987 ilmestyneet teokset Leipätyö ja Kivinen tie. Näistäkään ei paljoa kerrota, ja hiukan mietityttää, onkohan kyse jostakin ihan toisesta Huovisesta niiden kohdalla, mutta tulevatpahan listatuiksi mukaan. Vielä viimeisimpänä joukkoon pääsee vuoden 1982 novellikokoelmalta Ympäristöministeri napsaistu ja seuraavana vuonna televisioitu nimikkotarina. Sen kyllä vilkaisisin ihan mielelläni siitäkin syystä, että tekijöinä taustalla on ollut paljon samoja tyyppejä kuin noissa muissa 1980- ja 1990-luvun sarjoissa, eli Pauli Virtanen ohjaajana, Panu Rajala käsikirjoittajana ja näyttelemässä vaikkapa Heikki Kinnunen ja Aapo Vilhunen. Tuskinpa tuosta erillistä julkaisua lienee luvassa, mutta kenties jonkin mittavamman teoksen kylkiäiseksi hyvinkin sopisi. Ainakin muistelen tykkäilleeni Huovisen alkuperäistarinasta ja luulisin, että mainittu porukka siitä ihan kelvollisen hupailun on saanut aikaan ruutuviihteeksi.

Siinäpä sitä tuli pienimuotoista yhteenvetoa katselluista Huovis-filmatisoinneista, kokoelmassa vilkaisua vartoilevista ja hiukkasen niistäkin, joita on nihkeämmin saatavilla. Voisihan hänen kirjoistaan lukumietteitä toki erikseenkin näppäillä, kun noita opuksia silloin tällöin tulee selailtua, mutta luultavasti sopii aiheeseen paremmin pysyttäytyä niissä liikkuviin kuviin sovitelluissa tarinoissa ainakin toistaiseksi. Sekin sanottakoon, että jos jollakulla sattuu olemaan tietoa noista vähän hämärämmistä listalle päätyneistä sovituksista tai niiden mahdollisista julkaisuista, niin sellaista tietysti arvostaisin, koska tosiaan melkoisen niukasti tietyistä jutuista infoa tuntuu löytyvän. Joka tapauksessa luettavaa ja katseltavaa siis riittää jatkossakin näissä merkeissä ja toivottavasti jollakin taitavalla alan ammattilaisella innostuksen kipinä polttelisi filmaamaan lisääkin näitä letkeää huumoria hersyileviä tulkintoja Huovisen teoksista tai vaikkapa kääräisemään pätevän dokumentin kirjailijan elämästä ja töistä katsojien iloksi. Omalta toivelistalta ainakin löytyy muutama herran kirja, jotka ihan mielellään elokuvina tai sarjoina näkisin. Niitä haikaillessa voi toki noita mainittuja vilkuilla ja aikomuksena on vielä tämän vuoden puolelle jokin kokoelmasta jo löytyvä mahduttaa, mutta luultavasti yksipuolisuuden ehkäisemiseksi on parasta pitää pieni tauko näistä horinoista ja tutkia vaihteeksi muita elokuvamaailman ihmeellisyyksiä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti