tiistai 16. toukokuuta 2017

Enontekiön porolappalaisten parissa

Haaveiden maailmoista ja unelmien reunoilta taas totisempi todellisuus kutsuu, koska Tuhkimon toiset seikkailut vaihtuvat pohjoiseen eloon poroja paimennellessa. Toukokuun aikaisempi samalta levyltä napattu lyhytdokumentti vei kesäiseen Rymättylään, jossa perinteistä nuottakalastusta katsojille esiteltiin. Nyt ei kuvissa niinkään lämpöiset laineet kimaltele, vaikka vuoden kuumaa kautta kuitenkin vietetään tunturien maassakin. Tutut tyypit ovat taas tekijäporukassa, eli Eino Mäkinen kuvaa ja asiantuntijoina toimivat Kustaa Vilkuna sekä Heikki Roivainen. Kertojaa ei tässä tapauksessa ole, eli mykällä linjalla mennään ja sen lisäksi varsinaisesta dokumentistakin on ensimmäinen puolikas hävinnyt jäljettömiin. Kuvaukset hoidettiin valmiiksi kesällä 1939, mutta homma viimeisteltiin vasta talvisodan jälkeen 1940, jolloin elokuvasta tuli noin 15-minuuttinen versio levitykseen, mutta siinä laajuudessa se ei ole säästynyt vuosien kulutukselta. Kyllähän levyltä löytyvällä pätkälläkin sinänsä mittaa on 12 minuuttia, mutta siihen on liitetty Vilkunan kommenteista koostellut melkoisen mittavat saatesanat rullailemaan, eli varmaan kuudesta seitsemään minuuttiin varsinaista kuvamateriaalia on aika hampaineen haukannut tässä tapauksessa, mikä samalla tarkoittaa, että dokumentti itsessään on hyvinkin epätäydellinen.

Alussa verkkaisesti rullaileva tiivis kertomus kesän 1939 kuvausreissusta on kuitenkin melko mielenkiintoinen tietoisku ja heti siinä mainitaan, että tämä pidempi matka Peräpohjolaan ja Käsivarren Lappiin oli elokuvayhtiön merkittävin projekti kyseisenä vuonna. Matkan päätarkoituksena tosin oli taltioida lohenpyyntiä ja heinäkuun alussa tämä tavoite mielessä kohti pohjoista paineltiin. Kuvaukset saatiin käyntiin Kemijoella Muurolan kylän verkkopadolla, josta jatkettiin alajuoksua seuraillen Tervolaa kohti, sillä sieltä löytyvää lanapatoa pidettiin kaikkein kauneimpana patopaikkana Suomessa ja muutenkin elokuvallisena ympäristönä. Torniossa sää muuttui sateisemmaksi ja kohteeksi otettiin Karunki aikomuksena kuvailla koskella siian lippoamista. Sää oli silloinkin sumuinen, mutta jokseenkin kummallista kalastustapaa saatiin silti filmille taltioitua. Myöhemmin kuvausporukan palaillessa pohjoisemmilta seuduilta seisahduttiin Kukkolankoskelle siikajuhlien viettoa tarkkailemaan ja kuviin napattiin talteen esimerkiksi vanhanaikaisesti suoritettu saaliin jakaminen, eikä ollut huonoista ilmoistakaan kiusaa. Näistä työtuokioista ja muista paloista saatiin leikattua esityskuntoon noin 15-minuuttinen kalastusdokumentti Peräpohjolan lohen- ja siianpyynti, joka valitettavasti on sittemmin kadonnut tai tuhoutunut.



Sinänsä kuitenkin hyvä, ettei koko reissu vaivoineen ja väkerryksineen hukkaan mennyt, koska tosiaan muutakin kuvauspuuhaa kaveruksilla oli kehitteillä, ja niinpä filmausmatka jatkui pohjoisempaan Lappiin niinkin erämaisille seuduille, että tiet loppuivat kesken ja piti jatkaa veneillä kulkua määränpäätä kohti. Könkämäeno-jokea pitkin kiidettiin Kilpisjärven suuntaan, ja tämä kyyti vesiä pitkin oli Vilkunan kommenttien perusteella elämys itsessäänkin, sillä reitin tähän osaan mahtui runsaat 50 koskea tai joen muuta voimakkaampaa virtauspaikkaa, mikä tarjosi oivan tilaisuuden taltioida vanhanaikaista vesiteiden taivallusta. Loistavia kuvia saatiinkin ja erinomaisia oppaita oli veneessä mukana. Valitettavasti taitaa olla niin nykykatsojan kannalta, ettei näitäkään pätkiä ole armoton aika säästellyt ihmeteltäviksi. Kunhan päästiin rantaan, niin keskityttiin ikuistamaan jokapäiväistä lappalaista elämää, mutta ennen pitkää piti pakata kamat ja jatkaa kohti varsinaista porokylää, joka siihen aikaan oli siirtynyt ihmisineen ja eläimineen Saana-tunturin lähistölle.

"Tunturisaamelaisilla poronhoito kehittyi suurimuotoisemmaksi. Vuonna 1605 Tornion Lapissa Enontekiöllä oli lapinkylissä noin 1600 poroa ja Kemin Lapissa 434. Sata vuotta myöhemmin monella porolappalaisella saattoi olla yli 200 poroa ja Utsjoella rikkaimmilla 1000-2000.[2] Perheet jutasivat poroinensa satojakin kilometrejä Inarin talvilaitumilta Norjan rannikon kesälaitumille ja päinvastoin. Elämä porojen kanssa oli yhä tiiviimpää ja riippuvuus suurempi. Rajojen sulkeminen lopetti tämän paimentolaisuuden muodon: Norjan ja Suomen raja suljettiin 1852, ja Suomen ja Ruotsin välinen raja 1888. Tämän seurauksena tunturisaamelaisia muutti etelämmäksi uusille laidunmaille. Niinpä Sodankylän Vuotson alue sai ensimmäiset suurporonhoitoon keskittyneet suvut 1870-luvun jälkeen, ja poronhoito levisi tämän jälkeen enenevässä määrin myös suomalaisten keskuuteen. Elinkeinomuutokseen vaikutti metsäpeuran hävittäminen poronhoidon edestä. Poronhoitoa ei voitu suuremmassa mittakaavassa harrastaa, ennen kuin metsäpeura oli hävitetty, koska metsäpeurat villitsivät porotokat, koska metsäpeura ei kesyyntynyt. Vuonna 1800 Inarissa oli poroja 4000, kun 70 vuotta myöhemmin niitä oli kaksinkertainen määrä ja kasvu jatkui. Vuonna 1900 koko poronhoitoalueella poroja oli 128.534.[2] Porojen määrät kasvoivat rajusti 1880-luvulta alkaen."

Poronhoito



Kuten katsojallekin varsinaisissa säilyneissä kohtauksissa esitellään, niin nämä kylät tosiaan olivat varsin liikkuvaisia ja kevytrakenteiset asumukset pystyttiin purkamaan sekä siirtämään melkoisen näppärästi ja nopsasti. Kuvausporukka tavoitti pikkuhiljaa pohjoiseen pyrkivän porokylän heinäkuun puolivälin kohdilla ja parista tuhannesta poroyksilöstä koostuva lauma oli tekijöille ainutlaatuinen sekä vaikuttava kokemus ja rinteitä pitkin porhaltavan eläinmäärän valtavuutta yritetään kauempaa napsittujen otosten kautta katsomoonkin välitellä. Aiemmissa kansanperinnettä kuvaavissa lyhytelokuvissa on tullut selväksi, ettei päätarkoitus niinkään ole leppoisaan joutenoloon tai tunnelmakuvien taiteiluun panostaa, ja niinpä myös tässä teoksessa työntäyteinen sekä raskas elämä pilkahtelee. Tekemistä on paljon ja heinäkuun helteet sääksineen kiusaavat poroja houkutellen laumaa kohti Norjan viileämpiä korkeita tuntureita lumihuippuineen. Nähdäänhän kuvissa myös ihmisten uurastusta porovaellusten lisäksi, mikä minuuteissa mitattuna eniten liittyy majoituspaikkojen väsäilyyn, mutta pitäähän sitä syödäkin ja hauvakavereillekin murkinat tarjoilla. Taustoilla tietysti kauniit sekä jylhätkin näkymät vilahtelevat, ja niitä maisemia mieluusti katselee, vaikkei koko ajan sattuisi ja tapahtuisikaan. Tosin silti sanoisin, että kadonneesta kuvamateriaalistakin johtuen joku asiantuntija olisi voinut kenties tekaista dokumenttiin vaihtoehtoisen selostuksen ja sitä kautta kotikatsomoon vaikkapa niitä hävinneitä osuuksia paikkaavaa taustatietoa.

Valitettavasti näistä muutamista kauniista otoksista ja kiehtovista kuvista huolimatta joutuu toteamaan, ettei kyseessä mikään mahdottoman antoisa elämys ole, mutta siitä ei tee mieli alkaa hirmuisesti murisemaan, koska tosiaan alkuperäisestä teoksesta on noin puolikas hävinnyt teille tietämättömille. Siksi tuli hiukan mietittyä, että onkohan niinkään järkevää ottaa näitä epätäydellisiä dokumentteja käsittelyyn, mutta tässäkin tapauksessa ainakin näin Lappia ihastelevan silmien iloksi elokuvasta löytyy parempia pätkiä ja tosiaan kattavat alkusanat tuovat sekaan tietorikkaampaa sisältöä, mistä on ihan mukavaa seikka ja toinen blogin lyhytdokumenttien osastoon kirjailla. Vilkunan elokuvaa edeltävien kommenttienkin mukaan tekijät olivat aikoinaan saaliisensa tyytyväisiä, kun filmiä kertyi satojen metrien verran ja sen lisäksi Mäkinen napsi ahkerasti myös valokuvia, joita saatiin arkistoon noin tuhat kappaletta myöhempien aikojen ihmeteltäväksi. Ilmeisesti nämä valokuvat on saatu säilyteltyä paremmin, eikä samanlainen tuho ole niiden osaksi koitunut. Jos Enontekiön porolappalaisten parissa eräänlainen tynkäteos onkin, niin samaisen levyn viimeiseksi vilkaistavaksi jäänyt Suonikylän talvielämää tarjonnee huomattavasti perusteellisemman sekä samalla kattavamman katsauksen pohjoiseen elämänmenoon 1930-luvun viimeisinä vuosina suuria muutoksia mukanaan tuovan sodan jo odotellessa aivan kulman takana. Sepä siis olisi seuraavana tässä sarjassa ohjelmistossa, mutta välillä taas mielellään jotakin viihteellisempää hömpötystä...

Enontekiö

Kaaresuvanto



Enontekiön porolappalaisten parissa (1940) (IMDB)

Enontekiön porolappalaisten parissa (Elonet)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti