Jos vielä menneitä, mutta ei ihan niin kaukaisia muistellaan, niin jokunen päivä sitten kolmen kimarassa oli kaikenlaista kivaa harrastetta menossa. Ensimmäisessä Akun ja Pluton lomailu järvellä kääntyi pienien kiusojen kautta vallan villiin kiitoon ja kaaokseen. Ehkäpä se saikin hauvan jättämään suosiolla seuraavan retken väliin, ja Aku lähtikin yksin etsimään rauhaa metsäluonnosta, vaan tietäähän sen, miten asioilla on tapana tietyn ankan kohdalla kehittyä. Siinä määrin hassusti eräily lähtikin lapasista, että Donald's Vacation kuuluu näiden toistaiseksi katseltujen lyhytelokuvien joukossa parhaimmistoon omalla listalla. Hyvän pienen paketin viimeisteli kova urakka ikkunoita putsaillessa. Ylhäällä hääräilevällä Akulla tietysti hermot kireällä ja hauva-apuri taas yritti keskittyä lepäilypuoleen. Kaikkiaan noissa taso on mielestäni varsin hyvällä mallilla, vaikkei sentään pilviin saakka kiipustelisikaan. Lomapäiviin liittyen Leonard Maltin muistutteli muutamasta tekijöiden kehittelemästä kepposesta, jotka eivät välttämättä nykyisiä korrektin huumorin vaatimuksia täyttele. Tuli myöhemmin mieleen, että aiemmin syksyllä taisi tulla nähtyä jokin uutinen, jonka mukaan vanhoihin tarinoihin liitetään vastaavia varoituksia Disneyn sarjakuvakirjojen kohdalla nykyään. Aivan puutaheinää nämä muistikuvat eivät olleet, vaan nopsalla haulla löytyikin juttu, jossa tiedotellaan, että tosiaan nähdään tarpeelliseksi vähän varoitella etenkin nuoria lukijoita, jos hupaillaan päihteiden ja pyssyjen kanssa:
”Tämän kirjan sarjakuvat ovat peräisin menneiltä vuosikymmeniltä, joten niissä saattaa olla sarjakuvaväkivaltaa ja vitsejä tupakoinnista, juomisesta, pyssyleikeistä tai etnisistä stereotyypeistä. Lienee sanomattakin selvää, että Aku ja kumppanit eivät enää nykypäivänä sotkeutuisi moiseen menoon, mutta tarinat ovat kuitenkin kirjassa mukana heijastuksena menneestä ajasta.”
Aku Ankkoihin ilmestyi varoituslätkä: ”Saattaa olla vitsejä tupakoinnista, juomisesta ja sarjakuvaväkivallasta...”
No, kuten edellisen tekstin yhteydessä tulikin todettua, niin parempi näin kuin lähteä vaikkapa muuttelemaan sekä kaunistelemaan näitä epäsopiviksi katsottuja kohtia tai vielä tylymmin sensuroimaan tällaiset tarinat kokonaan pois puhtoisen piirrosviihteen maailmasta. Uutisessa haastatellaan Aku Ankka -lehden päätoimittajaa Aki Hyyppää, joka tuntuu olevan samoilla linjoilla mainiten, että näiden varoitustekstien lisääminen oli Disneyn puolelta tullut toive. Lisäksi Hyyppä näkee maininnat etenkin nuorten lukijoiden kannalta perusteltuina ja selittää myös, että näitä joudutaan käyttämään lähinnä vanhoista jutuista kootuissa teoksissa, jolloin maailma pyöri vähän eri tavalla. Uutisessa hän kertookin pari esimerkkiä aiheeseen liittyen:
"Disneyltä tätä pyydettiin. Asia nousi pinnalle, kun teimme viime vuonna toisen maailmansodan aikaisen Mikki Hiiri -kirjan, jossa Mikki lensi tappelemaan natseja vastaan Berliiniin. Tarinassa oli paljon propagandaa ja pyssyleikkejä, Hyyppä taustoittaa.""Julkaisimme viime vuonna Afrikka-seikkailuja. Suunnilleen jokainen tarina päättyy siihen, että Mikki tai Hessu on alkuasukkaiden padassa. Kuva alkuperäiskansoista on vaihtunut tässä vuosikymmenien aikana.""Hyypän mukaan huomautus epäkorrektista sisällöstä riittää.– Tyhmempi tie olisi ryhtyä sensuroimaan tarinoita.Mitään suurta palautevyöryä ei Ankkalinnan toimitukseen ole saapunut.– Joskus tulee kysymyksiä vanhemmilta, mutta hyvin ymmärtävässä hengessä. He ovat käyneet keskustelua tarinan lukeneen lapsen kanssa ja se onkin ihan järkevää, ettei tehdä tästä väärien asioiden keppihevosta."
Voi olla, että vaikka mentäisiin jatkossakin ilman sisältövaroituksia, niin siitä huolimatta säästyttäisiin isoimmilta mielennyrjähdyksiltä, eli nämä tällaiset silloin tällöin omiin silmiin näyttävät pienoisilta ylireagoinneilta. No, joka tapauksessa siis parempi noin kuin että laitettaisiin vanhat tarinat kokonaan arkistoihin lukkojen taakse. Itse ainakin vierastan sellaista, että ryhdytään virittelemään jostakin vuosikymmeniä vanhoista menneen maailman hassutteluista yliampuvaa paheksumismöykkää. Kritisoida tietysti saa, mutta jos pitää alkaa kieltolistoja kehittelemään tai "korjailemaan" tuhmia tai nykyään loukkaaviksi katsottuja kohtia hyväksyttävään muotoon, niin kyseenalaisella polulla läpsytellään. Voisihan tästä tosin jo viimein hipsaista niiden varsinaisten piirrospätkien pariin, eli vilkaistaanpa, mitä kepposia ja kenties tämän päivän normeihin mahtumattomia kommelluksia Aku kavereineen saa sähläiltyä.
Fire Chief (Palopäällikkö)
Ainakin lähtökohdat naputellaan varsin lupaaviksi, jos katsomon puolella täystuhoa tai vähäsen pienempää surkeiden sattumusten sarjaa toivoillaan, sillä Aku on saanut pestin palopäällikkönä. Kun tietää hänen taipumuksistaan kärsimättömään törttöilyyn ja luontaisesta epäonnestaan, niin tämä operaatio vaikuttaa jo ennen alkuaan siltä, että loppu löytyy nopsasti, eikä sitä erityisen kunniakkaana tai muutenkaan hohdokkaana pääse ylistelemään. No ennen kuin asioiden edelle enempiä kirmaillaan, niin eihän tämä kahdeksanminuuttinen liekkileikki niin lannistavissa tunnelmissa ala, vaan lähinnä otetaan lepoa tulevia tulisia taistoja varten. Akullakin on niin mahtava kuorsaus menossa, että saa sänkykin siivet alleen. Lähistöllä Tupu, Hupu ja Lupu tuskailevat ja kiukkuisina viittoilevat, että kuorsiva kurkku voitaisiin vaikkapa poikki napsautella...
Äreästä mielentilasta huolimatta ei sentään niin julmaan ja radikaaliin ratkaisuun tartuta, kunhan jekkuillaan hälytyksellä häirikkö hereille. Akuhan on jo puolitokkuraisena vilistämässä kipin kapin paloauton rattiin ja pojilla hyvinkin hauskaa, mutta ilo loppuu lyhyeen tilanteen selkiytyessä. Jos kerran on ylimääräistä energiaa, niin sehän on hyvä marssiharjoituksen paikka, jonka melskeessä koko porukka muksahtelee alakertaan, jossa tiukka käskytys jatkuu. Kaikki komennellaan omille paikoilleen, eikä päällikkö ole lainkaan tyytyväinen apuriensa aherrukseen. Jälleen joutuu itse näyttämään, miten ne asiat kärsimättömästi hutiloidaan, eli toisin sanoen pökköä kunnolla pesään ja liekit kohti kattoa. Olisihan se oman asemansa tapaturmainen käräyttäminen palopäällikölle ainakin erikoinen sulka hattuun, mutta ei varmaan urakehityken kannalta niinkään toivottavaa. Alkaa kuitenkin pahasti näyttää siltä, että näinkin rapsakkaan suoritukseen Aku tällä kertaa yltää, sillä rakenteet ottavat jo liekeistä kiinni ankan huristellessa hurmiossa suin päin jonnekin aivan muualle ja vähä järkikin taitaa luuhailla jossakin täysin tavoittamattomissa.
Fire Chief on Akun kiireisen, vauhdikkaan ja monessakin mielessä loistokkaan vuoden 1940 viimeinen vipellys, ja onkin vielä varsin komea päätös sille. Samalla sanoisin, että kuuluupa se samaisen vuoden parhaimmistoon, mitä näitä nyt olen nähnyt, kun kaikkiaan kymmenessä lyhytelokuvassa Aku 1940 näyttäytymään ehti. Tavallaan kyse on varsin katastrofaalisesta viimeistelystä, mutta toisaalta juuri sellainen hallinnasta riistäytyvä rieha, jota toivookin. Akuhan itsekin sanoin summailee kovia koettelemuksiaan animaation lopussa tokaisten, ettei vain onnistu, ei sitten millään. Jonkun muun lausumana samaisessa päätelmässä saattaisi olla liioittelun makua, mutta Akun kohdalla kyse lähinnä on tylyn todellisuuden tunnustamisesta. Siihen ankkasankari ei tietenkään ole lainkaan syytön osapuoli, vaan jälleen pääsee näyttämään, että mitä saadaan aikaan, kun ärhennellen syytellään muita mokailuista, vaikka suuri osa sähellyksestä menisikin omiin nimiin.
Fire Chief ei toki alkupuolellakaan mitään tylsää matelua ole, mutta kunhan sammutusoperaatio laitetaan kunnolla vauhtiin, niin sitten kiidetään ja tykitellään varsin reippaasti loppuun saakka. Siinä ei painovoiman asettamat rajat tai paljon muukaan ole vipinää hillitsemässä. Pilvien joukosta päästään tähystelemään, että mitäköhän seuraavaksi pitäisi kokeilla, kun jo rakennusta haukkaavien liekkien kimppuun pääseminenkin osoittautuu varsin haastavaksi hommaksi. Aikaa tuhriintuu sekoiluun ja säntäilyyn, mutta sillepä ei tee mieli muristella, koska tehtävän suoritus tökkii suorastaan herkullisesti ja jälleen saa havaita, että tuhon levittäminen sujuukin selvästi helpommin. Konkreettinen bensaa liekkeihin kuviokin tulee väistämättä vastaan puolivahingossa, mutta senhän arvaa jo ennakkoon. No, eipä tarvitse enää sen suuremmin aseman kohtalosta stressailla, koska se saattaa seuraavana hetkenä leijailla tuhkana taivaalla. Jotta tuhotyö ja täyshävitys tulisi kunnolla hoidettua loppuun, niin sama käsittely menopelille ja vielä kirsikkana kakun päälle vähintään kiitettävä yritys grillata itsensä siinä samalla. Summaillessa saakin selitellä, että siis kaiken kaikkiaan ihan kelvollinen saldo käsittämätöntä kohellusta ja monenlaista vahingontekoa yhdelle komennukselle. Siispä siis seuraavia hommia kohti!
Fire Chief (1940) (IMDB)
Timber (Puu kaatuu)
Jos vuosi 1940 lopeteltiin komeilla karkeloilla kera tulimyrskyn, niin seuraavaa Aku ja kumppanit melkeinpä yhtä pirteästi lähtevät käynnistelemään. Selvää tietysti on, ettei enää tarvitse palopäällikkönä hääräillä, mutta nuorella ja menevällä ankalla tietenkin ideoita riittää ja varsin riemukkaita älynväläyksiä tähänkin kahdeksanminuuttiseen mittelöön on napsittu. Aku tallustelee kulkurina rautatiellä ja seisahtuu nuuskimaan ilmassa kantautuvaa houkuttelevaa tuoksua. Herkullinen haju on jäljitettävissä tiloihin, jossa pitää majaansa Pierren metsänhakkuu OY. Nälkä taitaa kulkijan vatsaa vaivata ja ilmeisesti kavalana aikeena olisi näpistää paisti pöydästä lupia kyselemättä. Sisäpuolella aterioimaan asettunut Pierre vähän hölmistyneenä alkuun seurailee tilannetta ja varsin tuimin silmin katselee kurkottavaa kättä, joka nappaa herkkupalan toisensa jälkeen. Eihän tällaista pihistelyä pitkään jaksa toljotella, vaan päättääpä illastaja itse antaa pienoisen opetuksen ruokaryövärille sujauttamalla sihisevän dynamiittipötkylän anastavaan kätöseen.
Voisi tietysti kysäistä, että onkohan se omalta kannaltakaan ihan täyspäisintä touhua alkaa posauttelemaan seinän takana, mutta muistaa sopii, ettei näissä sekoiluissa olla sitä järkevintä mahdollista ratkaisua jäljittämässä. Aku saakin kieltämättä kunnon kolauksen, mutta rosvoilun seurauksena saatavasta oppitunnista on annettu vasta hieman alkumakua, sillä seuraavaksi kelvoton kulkuri laitetaankin metsän puolelle kaatohommiin ruokapalkalla. Vihjauksena vieläpä päälle, että elleivät työt maistu, niin kaatokirvestä käytetäänkin aivan toiseen tarkoitukseen ja pöydästä saattaa löytyä ankkapaistia. Akuahan ei aherrus kiinnosta, vaan ensimmäisenä tuhotaan työväline, mutta eipä sekään ole mikään vapaalippu pois työmaalta, vaikka miten murisisi ja nurisisi. Tässä hakkuu-urakassa työturvallisuus lukeutuu täysin joutavien juttujen joukkoon, mistä pitää tietysti kiitellä, sillä huolimattomien hutkausten kautta saadaan tunteita kohtalaisesti kiristeltyä ja toimintaan tulee parikin ripausta tulisempaa temperamenttia.
Vastapuoli tosiaan esiintyy tällä kerralla Pierren nimellä, mutta eiköhän se jälleen ole vanha tuttu äksyilevä Pekka kuitenkin pohjimmiltaan. Marraskuun puolivälin jälkeen tulikin naureskeltua, kun nämä kaksi tuittupäätä toisiaan päätyivät härnäilemään ja höykyttämään. Samaan suuntaan metsätyökin on vievinään, koska Aku on jo puolivahingossa melkein kirvestämässä työnjohdon pois päiviltä. Kun sitten vielä toinen saa koettavakseen omalaatuista sahailua, tulee oksaa otsaan ja tukkiakin kaatuu niskaan, niin kärsivällisyyden viimeisiä rippeitä kaivellaan. Pian Pierrenkin hermo menee ja siinäpä sitä karjutaan, että kelvoton ankka tapetaan kappaleiksi. Mitä tulee kiintokuutioiden kertymiseen, niin eipä tämä työpari siinä suhteessa ole kovinkaan tuottelias, mutta onhan sitä olemassa myös toisenlaista tarmokkuutta. Siihen on jo ehtinyt tottumaan, että loppuun yleensä rakennellaan jonkinlainen kaaosmainen katastrofi, eikä Timber tässä mielessä mikään pettymys ole. Pierre kiehuttelee itselleen höyryveturimaisen raivon, joka johtaa huimaan resiinaralliin ja toistuviin yrityksiin keihästellä ärsyttävä ankka. Tuntuu vähän siltä, etteivät tekijät ole hulluttelua tahtoneet rajoitella, ja ihan hyvä niin, sillä vauhtikyyti muuttuu varsin maistuvaksi mekkalaksi ja jättää vartoilemaan rähistelevän kaksikon seuraavaa kohtaamista.
Timber (1941) (IMDB)
Golden Eggs
Puuhommiin vertaillessa Akun toinen lyhytelokuva vuodelta 1941 ei aivan yhtä pirteää puurtamista valitettavasti ruutuun räiskyttele, mutta onhan se ihan ymmärrettävää, että välillä pikkuisen uupuu ja puhtia puuttuu. Suunnilleen saman verran, eli kahdeksan minuuttia on mittaa tälläkin tarinalla, mutta aivan samanlaiseksi alusta loppuun jatkuvaksi ja tuosta vain ohikiitäväksi hupailuksi sitä en pysty luokittelemaan kuin paria edellistä meneväisempää koitosta. Alkuasetelma on niinkin kihelmöivä, että Aku lueskelee lehdestä kananmunien hintakehityksen syöksyneen suorastaan räjähdysmäisesti pilviin ja tässä tarinassa hänellä sattuukin sopivasti olemaan omistuksessa pihakanala. Sen sisuksissa nököttelee kananen jos toinenkin, mutta Aku itse tuumailee, että munijat pahasti löysäilevät, eikä tuotantotahti ole lainkaan joutuisa. Kultamunia pitäisikin putkautella paljonkin ripeämmin, ja tähän tehostamiseeen pitäisi pikainen ratkaisu keksiä.
Kana-asumuksen musiikkitarjontaa muuttelemalla alkaakin tapahtua ja tulosta tulla, mutta niinpä vain ilmestyy yllättäviä hankaluuksiakin, koska kanasista huolehtiva kukko ei tällaista riistämiseen pyrkivää yrittäjyyttä jaksa kovin suopein silmin ihmetellä. Operaatio tulovirtojen vilkastuttaminen kohtaakin ovella varsin jämäkän esteen, kun Aku on jo valmiina viemään arvokkaan saaliinsa talteen. Neuvottelu osoittautuu lyhyeksi sekä ytimekkääksi ja ei-ei on voittava kanta ainakin ensimmäisessä erässä. Pikarikastumisesta innostunut ankka ei kuitenkaan tahdo noin vain periksi antaa, vaan kehittelee ovelan naamioitumiskikan avukseen. Noinkohan vain topakan kukkovahdin voisi hurmaillen harhauttaa pois kallisarvoista koria kyttäämästä...? Kyllähän se katse alkaakin harhailemaan, kun kanaksi naamioitunut ketku ankka alkaa edessä villitsevästi viekoittelemaan tanssahteluun ja kieltämättä kovaakin kieputusta jälleen saadaan aikaan. Muistissa on kuitenkin melkoisen hyvin tuossa taannoin katseltu Akun ja Iineksen tanssirevittely Mr. Duck Steps Out, ja siinä seurassa Golden Eggs askelkuvioineen väistämättä kalpenee ja jää tahdista jälkeen. Siksikin on pienoinen pettymys, että tätä osuutta jämähdetään toistelemaan käytännössä loppuun saakka, eikä siitä niin isosti osaa intoutua riemuitsemaan.
Golden Eggs (1941) (IMDB)
Golden Eggs nappaakin mielestäni kolmikon viimeisen tilan noin paremmuusjärjestyksen suhteen, vaikka kehnohan sekään ei ole. Pari edeltävää meneväistä viihdepalaa kuitenkin remuavat selvästi pirteämmin ja monipuolisemminkin. Tylsiä ja tympäiseviä hetkiä ei palopäällikköpuuhastelusta tai kirveshommistakaan juuri löydy, vaan väittäisinpä, että ne edustavat miltei tauotonta ja kivan kekseliästäkin animaatiohuvittelua. Veljenpoikien osuutta hurjistuvien liekkien keskellä voisi vielä kehua, koska omiin silmiin näyttää siltä, että koko porukalla on tässä koitoksessa hyvä vauhti päällä ja yhteen hiileen puhkumalla saadaan reipasta roihua aikaiseksi. Antaa palaa vain lisää vastaavia tuhoisan yhteistyön helmiä. Jos tekijätietoja vielä pintapuolisesti listailee, niin kaikissa kolmessa kirjoittajina toimii parivaljakko Carl Barks ja Jack Hannah. Ohjauksesta taas vastaa noissa parissa paremmassa Jack King, kun taas Golden Eggs kirjautuu Wilfred Jacksonin nimiin. Katsomon puolella voidaankin kirjailla listalle jälleen yksi antoisa ankkailtama, josta kaksi kolmannesta kelpaa ainakin vielä tässä vaiheessa parhaiden pätkien porukkaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti