lauantai 9. huhtikuuta 2016

Trivianurkkaus 16: Big Game

Ihan niin isosti ihastuttamaan Big Game ei päässyt, että sen takia pikauusinta mielessä alkaisi polttelemaan, vaan kertaavaan katsaukseen päädyin muiden reittien kautta. Kunhan aloin elokuvan jälkeen levyjulkaisun bonusosaston parissa seikkailemaan ja se olikin höttöisyydessään nopsasti hotkaistu noin dokumenttien ja muiden pienten pätkien osalta, joten teki mieli jatkaa kommenttiraidankin pariin, josko sieltä hieman kattavampaa jutustelua tekotuokioista ja tarinan syntyhetkistä löytyisi. Levylle siis on laitettu kourallinen kuvagallerioita, nippu mainoksia, Samuel L. Jacksonin lyhyt heippa-tervehdys ensi-iltayleisölle, kolmisen minuuttia kellottava tehostepätkä, kahdeksanminuuttinen kuvauksiin kurkisteleva dokumentti ja mainittu kommenttiraita. Tässä tekstissä aion keskittyä noukkimaan kiinnostavia tiedonjyväsiä lähinnä listan viimeiseltä lisukkeelta siitä syystä, että valitettavasti muut tarjoavat lähinnä tyhjää turinaa.

Big Game on kuitenkin kotimaisten elokuvien joukossa sen verran omanlaisensa epeli, että pikkuisen enemmän panostusta olisi näihin taustamateriaaleihinkin toivonut. Tekemisdokumentti on erinomainen esimerkki ollen sisällöltään köyhää muka-mukavaa mainoshöpinää, josta jää lähinnä mieleen, että kaikkien kameran edessä käväisevien mielestä Samuel L. Jackson on mitä erinomaisin miekkonen ja hänen kanssaan puuhastelu vallan mahtavaa ja kertakaikkisen loistokasta. Sinänsä ylistykset ymmärtää, koska vastaavia näissä harrastellaan yleisestikin ja lisäksi Jackson oli käsittääkseni ohjaaja Jalmari Helanderille suurempikin suosikki. Eipä minullakaan mitään kyseistä herraa vastaan ole, mutta tahdonpahan vain valitella, että kenties voisi tällaisiin tuokioihin laittaa vähän kiinnostavampaakin kommellusta ja tarinaa kuvauksista kuin että viileässä vedessä on kohtalaisen epämukavaa kuvata kohtauksia... Onneksi aivan yhtä hattaraisella linjalla ei kommenttiraidan puolella liikuta, koska siinä tapauksessa olisi täysin toivotonta yrittää raapaista minkäänlaista triviakoostetta kasaan. Lisäksi juttua määrällisestikin riittää, eli eipä siellä tuppisuina nökötellä.



Elokuvasta kertoilevat ohjaaja-kirjoittaja Helander ja tämän kanssa tarinaa osaltaan ideoinut ja tuottajana toiminut Petri Jokiranta. Avausta katsellessaan kaksikko kommentoi, että alkuperäisenä ajatuksena oli nytkäyttää Big Game vauhdikkaammin käyntiin ja aloitella suoraan vuoristotiellä etenevällä autokaravaanilla. Päädyttiin kuitenkin lisäilemään isän ja pojan kohtaus metsästysmajalla, ja kumpikin näkee tämän tuokion hyvinkin tärkeänä elokuvan kannalta ja näin saatiin samalla lopussa ympyrää sulkeutumaan. Valokuvaseinällä nähtävä kuva nuoresta Tapiosta 1960-luvulla on yhdistelmä poikaa esittävää Onni Tommilaa ja nimettömäksi jäävää saksalaista avustajaa. Onni-voittoisesti kuitenkin, sillä Helander arvioi, että noin 70-prosenttisesti kuvaan päätyi Onnin naamaa. Kyseinen mökkikohtaus on samalla yksi harvoista Suomessa kuvatuista jaksoista, ja se toteutettiin Helsingin Seurasaaressa.

Autoletkan ilmestyessä kuviin, jutellaan, että samainen tie oli ainoa kohti leirin kuvauspaikkalle vievä, eikä kunnoltaan mitenkään kaksinen, sillä se heikentyi huomattavasti loppupäässä, jolloin piti vaihtaa autot mönkijöihin. Oma aikansa kuvauspäivistä kuluikin hitaammanpuoleiseen matkailuun sinne ja takaisin. Yhtenä elokuvan sponsorina toimi Mercedes, mikä merkitsi, että yhtiö tahtoi yhtä malliaan kuvissakin esitellä, eli Tapio ja Oskari saivat siitä menopelin itselleen. Alkuun hiukkasen kauhistutti laittaa uudenkarhea maastomalli mukaan, koska eipä se ihan luontevalta valinnalta vaikuttanut. Lavastaja kuitenkin teki temppujaan tuoden pintaan ajan kolhua sekä kulumaa, mikä ei välttämättä niinkään sponsoria miellyttänyt.



Miesjoukon määränpäänä toimivaa vuoristoleiriä etsittiin kohtalaisesti ja sopiva paikka löytyi lopulta niinkin korkeista ilmanaloista, että hapen oheneminen tuntui näyttelijöissä. Esimerkkinä mainitaan Hamaraa esittänyt Risto Salmi, jonka piti kiipustella vielä pikkuisen korkeammalle puhettaan antamaan, ja ainakin väitetään, että kaveria jonkin verran jännitti siellä seisoskella huterin jaloin. Tälle kuvauspaikalle ominaisia olivat myös nopeat sekä yllätykselliset säävaihtelut, mikä kuvissakin jonkin verran näkyy. Etenkin koska lähtöpuhetta ja siihen liittyviä kohtauksia kuvattiin parina eri päivänä, joiden aikana taustalla oli sadetta, sumua ja vähän muutakin. Hamaran puhe päädyttiin jälkiäänittämään, jotta sanat komeampina kajahtaisivat. Myös Oskarin osuutta toteutettiin jälkikäteen, sillä lähikuvia jousen jännittämisestä on taltioitu Helanderin omalla takapihalla Järvenpäässä. Oskarin alkutaipaleen mönkijäpöristelyn joukkoon oli suunniteltu eeppistä kuvaa, jossa poika vähitellen köröttelee erästä huippua kohti, mutta pitkän päivän päätteeksi maastomenijästä simahti akku kriittisillä hetkillä ja tämä näkymä jäi lähinnä ajatuksen asteelle.

Helanderille vuorikuvaukset olivat vaativuudestaan huolimatta erittäin antoisia ja merkityksellisiä ja kaksikko muistelee, että 2500-3000 metrin korkeudessa helikopterilla kohtauksia kuvailtiin. Välillä liikuskellaan Saksan korkeimman huipun lähistölläkin. Helander kertoo myös, että tahtoi antaa nuorelle Onnillekin mahdollisuuden nautiskella upeista näkymistä yläilmoista, mutta tämä ei lainkaan tarjotusta helikopterihuvilentelystä tykännyt. Koska tarinan olisi tarkoitus sijoittua Lappiin, niin huipuilta ja rinteiltä päädyttiin poistamaan ristejä sekä vastaavia katolilaisia tunnuksia. Aivan kaikkea poistettavaa silmät eivät löytäneet, ja niinpä puolivälin kohdilla vilahtaa eräässä ilmakuvassa hiihtohissi, joka ilmeisesti piti jälkikäsitellä olemattomuuksiin.



Pakkolaskua ennen ja jälkeen nähtäviä metsäkohtauksia kuvattiin suurelta osin elokuvastudion lähimetsässä Baijerissa, mikä aiheutti hieman neuvotteluja, kun tuli ajankohtaiseksi laittaa jonkin verran puita kappaleiksi ja matalaksi rysähdyksen aiheuttamaa leimuavaa tuhoa varten. Puustoisempaa osuutta taltioitiin melko pienellä alueella, ja eri kohtausten välillä saattoi olla vain muutaman metrin matka. Oskarin kirmailua pakkolaskun tieltä taas on hieman Suomen puolella Nuppulinnassa tehty. Näissä öisemmissäkin kohtauksissa käytettiin varsin runsasta valaistusta, jolla saatiin paikoin satumetsämäistäkin näkymää filmille. Oskarin ja Tapion salaiselle peurapaikalle kulku oli kuvausryhmälle kohtalaisen monimutkaista, sillä alkutaival matkattiin parilla hiihtohissillä, siitä vaihdettiin mönkijöihin ja loput piti jalkaisin saapastella. Hotellit ja asuntovaunuleiri sijaitsivat rinteen alapuolella, joten päivittäisiin siirtymisiin meni oma aikansa tässäkin tapauksessa.

Aitojen kuvauspaikkojen lisäksi studiotilojakin hyödynnettiin ja sinne lavastettiin esimerkiksi osa presidentin lentokoneen sisätiloista, joita voitiin hyödyntää loppukamppailuissakin, kunhan päästettiin hieman vettä sekaan. Evakuoinnin yhteydessä nähtyä koneen peräosiota ei kuitenkaan lähdetty väkertämään, vaan sopiva vaihtoehto löytyi melkein valmiina Itävallan puolelta lentomuseosta. Armeijan vanhan rahtikoneen takatiloihin lisättiin tiettyjä päivityksiä, jonka jälkeen voitiin kuvata museon pihalla. Norjan puolella näkyvä vuoristomökki oli myös lavaste, jota oli aiemmin käytetty jossakin saksalaisessa televisiosarjassa. Terroristien helikopterilentoja taas toteutettiin taustaprojisoinnin avulla, minkä Helander katsoi olleen halvempi, mutta myös tarkoitukseen hyvin toimiva vaihtoehto. Räjähteleväisempiä hetkiä työstämään pestattiin tehostepaja, jolla oli kokemusta selvästi suuremman luokan rymistelyistäkin. Esimerkkeinä heitetään sellaiset elokuvat kuin 2012Iron Man 3 ja White House Down. Loppuun tahdottiin kunnon paukku ja samalla lupailtiin Ray Stevensonille mahtavaa valkokangaskuolemaa. Reipas räjähdys sitä saatiinkin, ja Helander sekä Jokiranta naureskellen jutustelevat, että seuraavalla kerralla varmaan pitäisi posauttaa puoli palloa pois...



Aivan kaikki kohtaukset eivät mahtavien paukkujen tapaan onnistuneet tekijöiden mieliä tyydyttämään, vaan Helander kertoo, että presidentin ja turvamiehen ensimmäinen pitkähkö keskustelu lentokoneessa elokuvan alussa on teoksen ainoa jakso, josta hän ei pidä. Jutustelu kuvattiin useampaan kertaan, mutta missään vaiheessa palaset eivät kunnolla loksahtaneet paikoilleen. Kyseessä kuitenkin on sisällöltään melko olennainen pätkä, mitä ei voinut poiskaan jättää. Pidettävää löytyy onneksi enemmän ja yhtenä suosikkina nostetaan esille tehostekuva, jossa miekkonen loikkaa laskuvarjoineen tummiin pilviin ja toisesta suunnasta taas tulee useampi ohjus vastaan. Oskarin ja presidentin nuotiokohtaus grillauksineen lisätään myös suosikkikerhoon. Paikan päällä oli tosin kuvatessa niinkin usvaista, että upea tähtitaivas taiottiin digitaalisesti myöhemmin heppujen ylle. Visuaalisen puolen lisäksi nämä hetket olivat elokuvan hengelle erinomaisen tärkeitä.

Nuotiokohtausten aikoihin Jacksonin kuvauspäivät alkoivat olla lopuillaan, vaikkakin myöhemmin mainitaan, että herran viimeiseksi teoksi tässä elokuvassa jäi lyhyt otos pakastimen sisällä juuri ennen rinnehöykytystä. Jackson ei nuotiolla tavallisia makkaroita suostunut grillaamaan, vaan tuolloin oli kasvissyöntivaihe menossa ja soijanakit tikussa käristymässä. Jacksonin sopimuksessa vaadittiinkin, että hänellä oli matkassa vegaanikokki, joka valmisti tähdelle sopivat sapuskat. Helander ei kommenttiraidalla lähde erityisen yksityiskohtaisesti käymään läpi Jacksonin vaatimuksia, mutta aikaisemmassa vaiheessa mainitsee eräänlaisena esimerkkinä, ettei ollut mikään ihan "tuosta vain"-juttu Onnin osoitella jousipyssyllä edes lyhyesti tähteä, vaan tämäkin vaati sopimisensa ja järjestelynsä. Sekä Helander että Jokiranta ovat sitä mieltä, että Jackson oli rautainen ammattilainen, joka muisti vuorosanansa, eikä tarvinnut monia ottoja kuvailla. Samantapaisia kehuja lähetetään myös huomattavasti nuoremman Onnin suuntaan ja tämän kokemukseltaan kovinkin epätasaisen parivaljakon katsotaan pärjänneen keskenään mainiosti.



Mitä toimintakohtauksiin tulee, niin Jackson vaati ehdottomasti, että presidentti Moore on tappelutaidoiltaan melkoisen onneton tapaus. Mooren ja Hazarin kamppailua vetisessä lentokoneessa kuvattiin pari päivää. Kyseiseen nahisteluun liittyen Jackson tahtoi myös, että Moore pääsee kenkimään vastustajaansa haaroihin, mutta muuten hänellä ei mitään erityisen tiukkoja toiveita ollut nujakointien suhteen. Kohtauksessa liikuttiin vähän rajamailla Yhdysvaltojen PG13-ikäsuosituksen suhteen ja pari kertaa ilmeisesti hipsaistiin väärälle puolellekin, koska amerikkalaisesta versiosta päädyttiin nipsimään vähän kuristusta, luotiosumaa ja kiroilua. Aiemmin nähdyt kallioille pudonneet veriset turvamiehet olivat myös samassa mielessä hiukkasen kyseenalaista kuvastoa, mutta eipä ainakaan mainita, että näihin olisi tarvinnut trimmauksia tehdä. Tappeluista puhellessa tulee myös esille, että Jacksonilla on jo miltei parin vuosikymmenen ajan ollut vakiosijaisnäyttelijänä Kiante Elam vuoden 1996 elokuvasta The Long Kiss Goodnight lähtien. Ohjaaja onkin sitä mieltä, että tarkkasilmäiset onnistuvat Mooren ja Hazarin yhteenotosta parissakin kohdassa Elamin tunnistamaan. Lopputaisteluun liittyen Hazaria esittävällä Mehmet Kurtuluksella oli ehdotus, että laskeutumisensa yhteydessä hän virtsaisi presidentin koneen lattialle, mistä Helander kertoo innostuneensa. No, moni muu ei tällaisesta luikauksesta niinkään viehättynyt, joten jäipä toteuttamatta. Oskarin suuri loikka ja sitä edeltänyt puhe taltioitiin myös studio-olosuhteissa ja varsinainen hyppy ymmärrettävistä syistä sijaisnäyttelijän toimesta.



Helanderin ja Jokirannan keskusteluista ja kommenteista jää vaikutelma, ettei kyseessä ainakaan mikään epämiellyttävä tai erityisen riitaisa kokemus ollut. Joitakin ideoita toki kyseenalaistettiin, kuten vaikkapa Oskarin ja presidentin jogurttipurkkipuhelinkeskustelua. Se kuitenkin kuului käsikirjoituksen varhaisimpiin ideoihin ja kumpikin oli sitä mieltä, että tällaista poikamaisempaa seikkailupuolta pitää tuoda elokuvaan mukaan. Joidenkin kohtausten sävyä pikkuisen säädettiin sopuisempaan suuntaan, mistä esimerkkinä pääparin mönkijän luona käymä neuvotteluhetki sanaharakkoineen, josta on ilmeisesti huutoversioitakin olemassa. Mietittiin kuitenkin, että homma menee jo tapaamisvaiheessa liian negatiiviseksi ja kenties välien paikkailukin turhan hankalaksi, joten päädyttiin nykyiseen sananvaihtoon. Toinen vähän vastaava tuokio oli Morriksen ja Hazarin keskinäinen nokittelu, josta kerrotaan löytyvän huomattavasti ärsyttävämpiäkin versioita. Suuren finaalin hetkillä kaksikko muistelee Helanderin haikailleen kuviin kunnollista helikopteriarmadaa ja kyllähän sellainen järjestyi. Kenties viimeisistä otoksista niitä jopa pikkuisen karsittiin...

Kyllähän Helander ja Jokiranta runsaan 80 minuutin aikana muutakin ehtivät rupattelemaan, mutta enpä näe tarpeellisena lähteä kaikkia seikkoja tänne toistamaan, vaan tällainen tiivistelmä tällä kerralla. Mainitaan nyt vielä lopuksi, että herrat höpöttelevät tosiaan suomeksi ja kenties siitäkin johtuen juttu luistaa paremmin kuin tekemisdokumentilla. Kuvausprosessista ja taustoista olisi saatavilla enemmänkin tietoa, sillä Kalle Kinnunen kirjoitti elokuvaan liittyen kirjan Big Game – kuinka Hollywood tuotiin Suomeen:

Big Game – näin kirjoitettiin kirja siitä, miten Hollywood tuotiin Suomeen

Valitettavasti omiin näppeihin tämä teos ei ole vielä päätynyt, mutta yläpuolella olevassa linkissä Kinnunen kertoo lyhyesti sisällöstä ja tavoitteistaan. Kirja ei siis tyydy kattamaan pelkästään vuoristoseikkailua, vaan kurkkaa myös Helanderin aiemman elokuvan Rare Exports kulisseihin sekä muutenkin miehen varhaisempaan uraan. Ehkä kirjaa voisikin selailla tämän jouluelokuvan tulevan kertailun yhteydessä. Sen näkee sitten, mutta toivottavasti tästäkin koosteesta jotakin kiinnostavaa nippelitietoa on löydettävissä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti