torstai 5. maaliskuuta 2015

The Reef (Riutta)

Tarkoituksena olisi jatkaa merellisissä merkeissä, mutta ei välttämättä yhtä leikkisissä tunnelmissa kuin viimeksi kommentoiduissa lämminhenkisissä saariseikkailuissa. Alkuvuoden tekstejä katsellessa ei voi välttää sellaista yleiskuvaa, että hempeämmissä merkeissä on edetty, joten tähän väliin sopinee vetinen selviytymisseikkailu. Onko se sitten kauhua vai jännitystä, niin jokainen päättäköön itse. Uhka tulee kuitenkin erittäin terävät hampaat ja voimakkaat kidat omaavien eväkkäiden suunnalta. Vesille siis ja hui hai! Kohta se haukkaa...

Pinnan alla hetkisen verran pulahdellaan, mutta heti ei ole pidempien sukeltelujen aika. Mantereen puolella pienkone jättää matkustajia kyydistä. Siinä joukossa ovat Matt (Gyton Grantley), hänen naisystävänsä Suzie (Adrienne Pickering) ja sisarensa Kate (Zoe Naylor). Ollaan tultu viettämään lomaa Luken (Damian Walshe-Howling) kanssa ja tämä tyyppi sattuu olemaan samalla Katen entinen miesystävä. Kentällä ei maleksita enempiä, vaan kyyti jatkuu autolla kohti satamaa, jossa Luken kaveri Warren (Kieran Darcy-Smith) onkin jo varustamassa purjevenettä.



Katen katse jumittuu satamapuodin seinälle keräiltyyn kitakokoelmaan. Suurimpana avautuu valkohaille kuuluva hampaisto. Läheisillä vesillä sellaisiakin eväkkäitä uiskentelee... Viisikon ajatuksena olisi lähteä yhdessä lomailemaan aurinkoisen purjehdusreissun merkeissä. Sellaiseen Luken työ tarjoaakin hyvät edellytykset, sillä hänen hommiinsa kuuluu veneiden toimittaminen uusille omistajille. Menetelmänä tietenkin purjehtien perille. Tämänkertaisen veneen uusi kotisatama odottelee jossakin Indonesiassa. Matkaa olisi taitettavana useamman päivän verran, mutta tuskinpa se lainkaan haittaa, sillä rentoja purjehduspäiviä on selvästi saavuttu viettämään.

Päivä paistelee vielä kirkkaasti ja Lukella on suunnitelmia jo ensimmäiseen vuorokauteenkin, eli ankkuria ylös ja jahkailut sikseen, eivät ne päivät loputtomia ole. Ystävänsä Luke on ajatellut yllättää rennolla lomapäivällä eräällä pikkusaarella, joka sopii matkan varrelle. Sinne sitä pysähdelläänkin, mutta suuremmalla aluksella ei ole mitään asiaa lähelle saaren rantoja. Vedet käyvät mataliksi ja lisäksi pohjasta ikäviä yllätyksiä löytynee. Kumiveneellä loput matkasta taitetaan. Warren ehkä miettii, ettei häntä välttämättä kaivata kuivan maan puolella ja päättää jäädä kalastelemaan...ja pikkuisen olustelemaankin veneelle.



Luke ja Kate sukeltelevat, kun taas Matt vetäytyy Suzien kanssa toisaalle. Kaikkea kiinnostavaa elämää pohjan tuntumasta löytyykin ja syvemmällä näyttää pienempi hai uivan, mikä saa Katen varautuneeksi sekä säikähteleväiseksi. Rannalle sitä keräännytään yhdessä istuskelemaan ja ympärillä kaunistelevaa ihanuutta ylistelemään. Jälleen parit lähtevät omille teilleen ja siinä alkaa viimeistään tulla selväksi, ettei Luke oikein tiedä, miten tilanteen ottaisi. Kate joskus aiemmin hänet jätti ja tämä yllättäväkin paluu on vaikeasti nielaistava vain viikon lomailuna. Ennen kuin ehditään sen syvemmin höpöttelemään tai saarta tutkiskelemaan, niin Warren huutelee jo purjeveneeltä. Kaikki ei taida olla kohdillaan...

Turhankin kiireellä lähdettämään kumiveneellä takaisin, sillä vauhdikkaasti etenevä vene nappaa hetkellisesti johonkin terävämpään kiinni ja pohjakin vaurioituu. Vuoto ei ole niin suuri, etteikö perille päästäisi, mutta ehkä ehjä varavene olisi hyvä olla mukana. Warren nopeasti kertoilee, että purjevene on ajautunut jumiin, mutta irtihän se saadaan ja varovaisesti ohjaillen päästään selville vesille. Öisen kuutamon jälkeen aamuaurinkoinen jälleen vuoronsa nappaa. Luke lähtee sisätiloista hakemaan haukattavaa ja sitten ilman suurempia varoituksia tulee suurempikin rysähdys. Pitkiä aikoja ei kannata pohtia, että mitäpä nyt sattui, koska muutamassa sekunnissa tilat täyttyvät vedellä ja useampi aamutokkurainen purjehtija pitää saada järjestettyä turvaan. Lopulta "katolleen" kellahtaneen veneen ulkopuolella räpiköikin viisi enemmän tai vähemmän hätääntynyttä kaverusta.



Parempi kiipustella ainakin toistaiseksi ylösalaisin kelluvan veneen päälle tilannetta pohtimaan. Vauriot ovat sen verran suuret, että Luke toteaa veneen purjehduspäivien olevan ohi ja pohja varmaan väistämättä odottaa. Siksi hänen mielestään ei ole lainkaan hyvä ajatus jäädä sinne makoilemaan. Virta kuljettaa koko ajan kauemmas avomerelle, juomavettä ei ole ja lisäksi alus todennäköisesti uppoaa ennen pitkää. Saari on jo ehtinyt katoamaan näköpiiristä, mutta Luke arvioi, että sen saavuttaminen uimalla on edelleen mahdollista, kunhan toimeen tartutaan heti. Matkaa olisi jotakin 15 ja 20 kilometrin väliltä hänen arvionsa mukaan. Osa porukasta ei ole lainkaan halukkaita sellaista kroolausta kokeilemaan.

Warren tekee heti selväksi, että hän ei ole lähdössä sille matkalle, koska haivesillä ollaan. Luke kuitenkin pulahtaa pinnan alle etsimään hylystä hyödyllistä tarviketta. Samaan aikaan toiset huolestuvat, kun ovat näkevinään kauempana jonkin suurikokoisen käyvän pinnassa. Sitten olisikin päätösten aika, koska loputtomiin ei voida arpoa. Katekin on kallistunut sille kannalle, että parempi luottaa onneen ja odottaa mahdollista pelastuspartiota. Peloista huolimatta sitä veteen mennään. Vaihtoehdon paremmuudesta ovat eniten vakuuttuneet Luke ja Matt, mutta hermostuttaa heitäkin. Pitkä uintimatka alkaa ja turhaa polskimista pitäisi vältellä. Luke yrittää jatkuvasti tarkkailla, uhkaako jokin alapuolelta. Uimareissu alkaa uuvuttaa, mutta väsynyttä vitsikkyyttä vielä löytyy. Pitkään se ei jatku, kun alkaa olla täysin selvää, että lähistöllä liikkuu suurikokoinen valkohai. Lomamatka on saanut kovin ikävän käänteen, mutta pahin on vielä edessäpäin...



The Reef on niitä selviytymiselokuvia, joita todellisen elämän kovat koettelemukset ovat innoitelleet. Pohjana toimiva onnettomuus tapahtui Australian läheisyydessä melkein kolme vuosikymmentä aiemmin. Tuolloin kolme vähän yli 20-vuotiasta kaverusta joutui veden varaan ja perään lähti suurehko tiikerihai. Vain Ray Boundy selvisi silloin ja alapuolelle linkitetyssä elokuvan ilmestymisen aikaan tehdyssä lehtijutussa hän muistelee kokemuksiaan. Ymmärrettävistä syistä kiinnostusta elokuvan katselemiseen ja vanhojen kauhujen uudelleen elämiseen ei juurikaan ole.

Film Reopens Painful Memories for Shark Attack Victim

"The sole survivor of a shark attack off Townsville almost 28 years ago still relives the nightmare every day. And with a new movie based on his terrifying ordeal due to open in cinemas this week that pain is likely to resurface for retired trawlerman Ray Boundy. 
Mr Boundy, who still lives in Townsville, revealed the memories of that fateful day were still traumatic. 
He declined to elaborate further or comment on the movie. 
"If it is remotely like what happened on that day it will cause pain," he said."



"While the film is likely to appeal to thriller fans, it is unlikely the original real-life survivor will be watching it. 
Mr Boundy was just 28 and working on the prawn trawler, New Venture, with deckhand Dennis Murphy, 24, and cook Linda Horton, 21, when it capsized off Broadhurst Reef, 90km east of Townsville, on July 25, 1983. 
After the trio failed to report back to their base, a search was launched with over a dozen vessels, plus light aircraft, scouring a huge area of coastline and sea. 
News reports said Ms Horton and Mr Murphy survived for 24 hours in the rough seas but were taken by a tiger shark five hours before Mr Boundy was rescued. 
"A surfboard, a fibre glass-encased esky and a life ring went overboard as I made my mind up we would have to swim for our lives," Mr Boundy, who was in Townsville Hospital nursing shark bites, said after his rescue. 
Mr Boundy recalled Mr Murphy yelling "the bastard has got my leg" before telling his two friends to swim away as he tried to lure the shark away from the terrified man and woman. 
Mr Murphy then disappeared beneath the water leaving Mr Boundy to help keep Ms Horton afloat but several hours later the menacing shark returned. 
"I knew it was going to be one of us," Mr Boundy said. "And then Ms Horton was gone." 
But the shark was not finished, attacking Mr Boundy who kicked the shark loose before swimming as fast as he could to a nearby reef. The father-of-two was rescued by helicopter after spending around 36 hours in the water."



Shark Research Instituten ylläpitämältä sivustolta löytyy lyhyt raportti, jossa on samainen lehtijuttu kokonaisuudessaan ja lisäksi tiivistettynä haihyökkäyksen tapahtumat. Näidenkin perusteella vaikuttaa siltä, ettei todellisia tapahtumia ole mahdottomasti lähdetty paisuttelemaan, eikä tarkoituksena kai ole ollutkaan kyseisen hyökkäyksen suora kopiointi valkokankaalle. Tiettyjä lisäyksiä on kyllä tehty, mutta yleisesti ottaen näin satunnaisen katselijan silmiin elokuvan esittämät tapahtumat vaikuttavat uskottavilta.

Alkupuolella muistutellaan, että haivaara on kyllä olemassa, vaikkei erityisen todennäköinen olisikaan. Lyhyellä kärsivällisyydellä ei kannata tälle purjehdukselle lähteä, sillä se hai ei ihan heti kuviin ole hyökkäämässä. Muutenkin sanoisin, että ensimmäisen tunnin aikana kyseinen petokala vierailee kameran edessä varsin harvoin ja silloinkin lyhyesti. Tarinan edetessä myös katsomon puolella haihavainnot lisääntyvät ja välillä tuntuu siltä, että vähän turhankin lähelle käy jäytämään.



Pakkohan sekin on todeta, että parhaat tehot jännityksestä jäivät sinne muutaman vuoden takaiseen ensikatseluun. Jos oikein muistelen, niin silloin loppupuoli onnistui paremminkin piinailemaan, kun toivo pelastuksesta läheni hitaasti ja takana eräänlainen syvyyksien painajainen taas pyyhälsi sinnikkäästi toteuttamaan julmaa ruokailuhetkeään. Tarinan pääpiirteet olivat edelleen sen verran hyvin mielessä, ettei hirveästi tarvinnut kynsiä järsiä hermoillessa, että kukakohan joutuu hain haukkaamaksi. Toisaalta eipä The Reef toisella yrityksellä vielä tylsistyttämäänkään alkanut.

Jännitystäkin hetkittäin sai uusinnallakin kokea, koska aivan kaikki ei tietenkään ollut muistiin taltioitunut. Ahtaat tilat eräänlaisine ansoineen saavat sykkeen nousemaan ylemmäs. Esimerkiksi kohtaus, jossa toiset takovat yläpuolella Luken ollessa veden täyttämässä ahtaassa ruumassa ilman tietoa, mikä ulkopuolella odotteleekaan, on mielestäni toista kertaa nähtynäkin varsin toimiva. Pinnalla polskivien ahdinkoa hyödynnetään myös kohtalaisesti jännityksen rakentelussa. Kovin kauas ei näe, eikä oikein voi olla varma, jos kauempana jokin vilahtelee pinnassa. Pohjaa kohtikaan ei kovin montaa metriä kirkkautta riitä, joten pitää pysyä jatkuvasti valppaana.

The Reef ei katsojan hermoja helpoimmalla päästä ja muutama varsin ilkeäkin tuokio pitää kokea ennen kuin viimeiset haukkaisut on hoidettu. Suojattomuus, avuttomuus, uupumus ja rajallinen näkyvyys osaltaan takaavat sen, ettei juurikaan mahdollisuuksia ole laittaa vastaan paljon paremmilla aisteilla varustetulle saalistajalle. Jospa vielä onnistuu itseään haavoittamaan, niin jahtaaja entisestään innostuu. Siinä kun evä alkaa kiertää ympärillä, voi todeta olevansa melkoisen lohduttomassa asemassa ja selviäminenkin taitaa olla enemmän onnesta kiinni. Kauhu jähmettää kankeaksi, ja pitää vain toivoa parasta. Epätoivo kasvaa ja yö uhkaa pimentyä ylle. Monikohan sitä enää uuteen aamuun heräilee, vai onko paloina hain vatsassa...?



Pelkkää hermojen raatelua The Reef ei ole, vaan runsaasta 80 minuutista käytetään kohtalainen kimpale ennen kuin haivaara tulee ajankohtaiseksi. Mukanahan on sellaisiakin tunnelmatuokioisia, jotka sopisivat hyvin jonnekin rentoon lomailuelokuvaankin. Esimerkiksi se aiemmin mainittu harmittavan lyhyeksi jäävä seikkailu saarella. Yökuutamoistakin olisi mielellään katsellut ja samaa sanoisin Luken rauhallisesta hetkestä, kun hänen seuranaan ovat lähinnä meren äännähtelyt ja aamuaurinkoisen säteet. Kontrasti onkin melko räikeä tällaisten ihastuttavien verkkaisten hetkien ja haihyökkäysten välillä.

Jos muista haielokuvista sekä vastaavista selviytymisistä hiukkasen höpöttelisi, niin The Reef ei mielestäni kuulu Spielbergin The Jaws -elokuvan seikkailuhenkisempään perheeseen, vaan pienimuotoisempiin selviytymistarinoihin, joissa muutama onneton kamppailee kovia olosuhteita vastaan jossakin aavalla ulapalla. Voi olla, että tämä on lähinnä omaa tietämättömyyttä aiheesta, mutta huutelenpa tässä, että nämä tarinat nytkäytettiin liikkeelle runsaat kymmenen vuotta sitten elokuvalla Open Water. Vähitellen niitä ilmestyi lisääkin, kuten vuoden 2006 Open Water 2: Adrift. Näillä kahdellahan ei mitään varsinaista yhteyttä hahmojen suhteen ole ja haitkin pitkälti jälkimmäisestä puuttuvat, mutta selviytymisteema on yhteneväinen. Kyllähän näitä katselee, mutta eipä mainituista selviytymisestä yksikään mikään erinomainen ole ja tuo viimeisin listatuista jopa melkoisen pöhkö.



Pöhköilyistä tuli taas mieleen, että suuri osa viimeisten viiden vuoden aikana valmistuneista haielokuvista vaikuttaa olevan tarkoituksella huonoiksi tehtyjä hassunhauskoja sekoiluja. Niistä on vähän sellainen "näkemättä huoh"-ennakkokäsitys, joten kiinnostus sellaisiin ei kovin korkealla liitele, vaan varsin olematon on. Kyllähän edes jossakin määrin vakavampiakin haielokuvia edelleen ilmestyy, mutta lukemisten perusteella onnistuminen on vähän niin ja näin. Tiedä sitten, kumpi pahempi, eli tarkoituksellinen tunarointi vai tahaton räpeltäminen. No, joka tapauksessa, jos saadaan aikaan jotakin sellaista kuin vaikkapa taannoin katsomassani elokuvassa Spring Break Shark Attack, niin parempi käyttää aika suosiolla aivan muihin puuhiin...

The Reef pääsi uusintakierrokselle vähän mutkan kautta. Toisen tekstin kommenttiosiossa heräili ajatus uusia Andrew Trauckin ohjaama krokotiilipainajainen Black Water vuodelta 2007. Sitä en valitettavasti heti hyppysiin löytänyt, joten korvikkeeksi kelpasi tämä kolmisen vuotta uudempi saman kaverin haielokuva. Näyttää siltä, että hänen uusin ohjauksensa The Jungle sukeltaa viidakkoon ja samalla suurempien kissapetojen maailmaan. Hurjan suuria pisteitä se ei ole keräillyt, mutta kai siitä kertakatseluainesta silti saattaisi löytyä. Ainakin tuossa aiemmin linkitetyssä jutussa ohjaaja kertoo, että tosipohjaiset selviytymistarinat kiinnostavat kovasti. Tulevaisuus näyttänee, onko Trauckilla aikomusta tällaisiin selviytymisjuttuihin enemmänkin erikoistua.


Molemmat nähdyt Trauckin elokuvat ovat ihan pätevää jännitysviihdettä, mutta ehkä uskaltaisin tämän haielokuvan laittaa vähän tuon aiemman edelle. Etenkin ensimmäisellä katselulla The Reef iski hyvin, eikä jälkimmäisellä puoliskolla enää paljoakaan helpotusta tarjoillut. Toinen yritys ei enää vastaavaa jännitystä pysty loihtimaan. Ehkä olisi ollut hyvä jättää enemmänkin vuosia katselujen väliin. Varsin tiukka tarina tämä silti edelleen on. Kuvauksesta haluaisi myös kiitellä, koska merinäkymiä mielellään vilkuileva saa näistä otoksista monesti ihasteltavaa. Tässä yhteydessä ei välttämättä intoudu kauniilla kuvastolla aivan estoitta tunnelmoimaan, mutta paljon mieluummin tällaista seurailee kuin sotkuista räpellystä. Hyökkäyskohtauksissa tietysti on hieman hektisempää menoa ja niitä katsellessa silloin tällöin miettiikin, että miten homma oikeastaan hoidettiin, kun käsittääkseni oikeiden haiden kanssa tässä töitä tehtiin. Hyvä elokuva, muttei mielestäni kuitenkaan mikään jännityksen merkkiteos.



The Reef (2010) (IMDB)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti