lauantai 9. elokuuta 2014

They Called Him Bulldozer (Hyttynen)

Haa, mitä täällä tapahtuu! Elokuu on karkaamassa kovin pitkälle ilman ystäväämme Bud Spenceriä. Sellainenhan ei tietenkään sovi olleenkaan, joten tilanteen paikkailemiseksi raapaistaan hyllystä tällainen urheilullinen toimintahömpötys.

Onkin jo ei-niin-kaukaisessa menneisyydessä tullut turinoitua Budin ja Michele Lupon parista muusta yhteisestä elokuvasta: Buddy Goes West ja Bomber. They Called Him Bulldozer on kuitenkin ensimmäinen herrojen yhteisestä viidestä elokuvasta. Väittäisinpä, että samantien vähintään toiseksi paras, mitä näiden viihdyttävyyteen tulee. Lähin vertailukohta näiden viiden joukossa lienee tuo Bomber, jossa myös urheilemaankin päästään. Nämä pari tapausta ovat osittain samojen kirjoittajien kynistä peräisin, niin tietyt samankaltaisuudet eivät suurempaa ihmetystä aiheuta.


Jälleen Bud on viettämässä leppoisaa merimiehen elämää, tällä kerralla Bulldozerina tunnetun kaverin osassa. Laivaston tyypit ovat vaihteeksi hukassa. Periskooppia kohotellaan varsin sopimattomaan tapaan, jonka seurauksena Budin purjehduksia uhkaa vetinen loppu. Siinä saa syystäkin vähän säikähtää, kun kiukkuinen karvanaama tulee kannalle kertomaan oman mielipiteensä siitä, miten mielellään hyvästelisi rakkaan paattinsa pohjaan toisten sähellyksen seurauksena.

Kuten tuossa muutamaa vuotta myöhemmin valmistuneessa elokuvassa Bomber, tässäkin Budin veneilyt joutuvat ainakin tilapäiselle tauolle. Samoin häntä aletaan houkutella vanhojen harrastusten pariin. Pommittajalle armeijan uunot aiheuttivat päänvaivaa, mikä johti lopulta siihen, että piti ottaa nyrkkeilyhanskat naulasta. Nyt pitäisi mahdollisesti pyyhkäistä pölyt vanhasta peliasusta.


Ennen kuin hypähdetään aivan niin pitkälle, niin siihen väliin mahtuu toki sitä muutenkin tuttua tavaraa. Syöpöttelyä, juopottelua ja vähän kädenvääntöäkin. Kun eräs onneton reppana tyhmyyksissään ryöstää Bulldozerin varallisuuden, päättää tämä hankkia omansa takaisin. Operaatio lompakon lihotus ei ainakaan kavereita kerrytä armeijan riveistä, kun Bud siinä suorastaan nöyryyttää kilpakumppaniaan. Selvä voitto päättyy nujakointiin, eikä varmaan kukaan ole tätä tapahtumaketjua ihmettelemässä.

Lisää kiusallisia hetkiä on sotamiehille luvassa pallokentällä Budin näyttäessä, että heittokädestä löytyy kyllä tarvittaessa tehoja ja potkujenkin kantaessa kovin kauas. Lähistöllä luuhaava rötöstelijöiden porukka näkeekin Bulldozerissa hyvän avun, mitä tulee heidän kahnauksiinsa armeijan kaverien kanssa.



Tukikohdan jalkapallojoukkue on järjestämässä ottelun paikallisten kanssa. Tämä nähdään tilaisuutena tasata vähän tilejä, niinpä vain aikoinaan enemmänkin menestystä kentillä kerännyttä Bulldozeria pyytelemään valmentajaksi. Aluksi vastahakoinen Bulldozer päättää kuitenkin(/tietenkin) ottaa ennen pitkää pestin vastaan.

Pienen kipinän tälle paluulle antaa piikittelevä kersantti, joka ei ilmeisesti omaa minkäänlaista käsitystä siitä, milloin olisi parasta olla hiljaa. Budin suostuessa leikkiin mukaan, tarkoittaa se samalla sitä, että myöhäisiin aamuihin ja toimettomiin päiviin tottuneet nuorukaiset joutuvat armottomaan rääkkiin, kun kokeneempi pallotaituri alkaa muokata amatöörien ryhmittymästä kilpailukykyistä joukkuetta. Kukapa tietää, ehkä legenda itsekin lopulta laittaa kypärän pitkästä aikaa päähän...



Melko paljon siis tuota muutamaa vuotta myöhemmin ilmestynyttä elokuvaa Bomber on ideoitu tämän pohjalta. Mitään pettymystä tai känkkäränkkäkohtausta se ei tietenkään aiheuta, kunhan tyydyn toteamaan, että ovat sen verran samanlaisia, ettei aivan peräkkäin ainakaan kannata katsella. Voisi tulla ehkä toivottua enemmän niitä "tämähän on jo nähty"-tuntemuksia. Toisaalta niitähän tulee lähes väistämättä, kun lähtee Spencerin ja Hillin elokuvia enemmän katselemaan.

Kun näitä Budin seikkailuja on tullut seurailtua nyt enemmänkin, niin kohta tulee sellainen tilanne, että saattaa olla tarpeen tehdä jokin hänen uskomattomia kykyjään summaava teksti. Eihän näitä lahjakkuuksia muuten ehdi riittävästi käymään läpi. Jälleen otetaan suvereenisti uusi urheilulaji haltuun ja kaikenlaista muutakin osaavasti hoidetaan. Kitarakin kätösiin tarttuu ja samalla hieman laulellaankin. Budistako uusi kitarointisankarini? Ehkei hän kuitenkaan soittele aivan sellaista musiikkia, josta itse tykkäilen...



Musiikista puhuttaessa voisikin vaihteeksi nostaa esille De Angelisin veljekset, jotka ovat kappaleitaan useampiin Spencerin ja Hillin elokuviin tehtailleet, kuten tähänkin. Riippuu vähän mielentilastakin, miten nämä toisiaan muistuttavat sinänsä hyväntuuliset renkutukset innostavat. Silloin tällöin rasittavuuden rajojakin rikotaan. Tässä tapauksessa tunnelmat ja sävelet kohtasivat hyvässä yhteisymmärryksessä. Sai jopa harkitsemaan jonkin veljesten kokoelmalevyn hankkimista.

Budin ja uusien ystävien remutessa kersanttiparan ohimosuonet sykkivät vähemmän terveelliseen tapaan. Hermot ovat kireällä, niin kireällä, vaikka Bud yrittääkin toiselle makeampia hetkiäkin tarjoilla. Onneksi kuitenkin ainakin yksi alaisista ymmärtää tappelumelskeessä viinitynnyriin sukellettuaan, että aina on mahdollista valita vähän letkeämpi linjakin. Siitä voi poimia pientä vinkkiä katsomoonkin, että millaisessa tilassa näitä olisi otollisinta seurata. No, ehkä kohtuuden ystävien hengessä hieman maltillisemmin laseja kallistelemaan, mutta kippis ja kulaus kuitenkin! Ei ala sitten närästää ja kiristää aivan niin helposti...



Hirveästi ei ole onneksi lähdetty jahkailemaan nyrkkineuvottelujen suhteen, vaan kyllähän niitä kovin helposti saadaan aikaiseksi. Tutunoloinen baarikahakka kuohahtaa tosiaan kädenvääntökoitoksen päätteeksi pyörimään ja siitä eteenpäin vastaavia syttyy melko tasaisin välein. Enpä ole kauheasti valittamassa, sillä yleisesti ottaen muksauttelu on kohtalaisen reippaassa hengessä toteutettu.

Voi voi sitä kurjaa onnetonta, joka joutuu Budin kanssa samaan aikaan pimeään konttiin kireissä tunnelmissa. Otan vilpittömästi osaa... Vaikka elossa selvitäänkin, niin koettelemus se silti on. Vähän myöhemmin Bud yrittää tätä samaista kaveria värväillä uuden joukkueensa riveihin, omaan tutun ystävälliseen tapaansa. Näitä neuvotteluja ei tietenkään rahakkaalla sopimuksella ja mahdottomilla lupauksilla käydä, vaan lähinnä katsotaan, kumpi luopuu ensimmäisenä iskujenvaihtohipasta. Kyllähän kaverit kiitettävän vauhdikkaasti kopsauttelevat. Jos vertaillaan viimeksi katseltuun Budin seikkailuun Banana Joe, niin väitän, että mäiskintöjen suhteen They Called Him Bulldozer suorastaan jyrää tuon toisen maan tasalle.



Ai niin, ne pallopelitkin olivat siellä seassa... Siinä mielessä englanninkielinen nimi lienee pikkuisen osuvampi kuin suomennos. Valmennusrääkkiä tosiaan löytyy ja sitten on se suuri loppuottelu, josta tuomarit toki toivovat siistiä kohtaamista. Katsomon puolella samaista ajatusta ei kuitenkaan jaeta. Onneksi Budilla ja kavereilla on vähän toisenlaiset suunnitelmat pallottelun suhteen. Ja mikäpä siinä. Jos johonkin urheilulajiin Bud noin olemukseltaan sopii, niin amerikkalainen jalkapallo lienee yksi niistä. Siinä saavat vastustajat varautua koviin törmäyksiin ja vauhdikkaisiin ilmalentoihin, kun lähdetään pisteitä tehtailemaan.



Tämänkään levyjulkaisun kohdalla ei valitettavasti voi Future Filmin kiekkoa ylistää. Jälleen kuvista on kadonnut reunoilta reippaasti tavaraa, sillä vain alkutekstijakso nähdään alkuperäisellä kuvasuhteella (2.35:1), muuten nautitaan vanhasta täyskuvamallista. Eikä kyse ole mistään vinkumisesta vinkumisen vuoksi, vaan monesti toimintakohtauksissa tämä häiritsee aidosti. Siitä kuitenkin plussaa, että on löydetty kestoltaan ehjä versio (110:21), eikä laitettu levylle sitä liikkeellä olevaa reilusti runneltua lyhennettyä näkemystä.

Tosiaan vähän pitkäksi venähtää keston lähestyessä paria tuntia. Siitä huolimatta aika kuitenkin varsin viihdyttävissä merkeissä rullailee menemään. Hymyjä syntyy, kun Bud ja kumppanit näyttävät, että mikä onkaan pelin henki. Kun räimekin pysyy pääsääntöisesti reippaana, niin ei tarvitse hirveästi tuskailla. Jos tällaisesta menosta yhtään tykkäilee, niin They Called Him Bulldozer kyllä kelpaa sinne suositeltavien Spencerin elokuvien listalle. Kymmenen parhaan joukkoon voi tehdä vähän tiukkaa, mutta lähimailla kuitenkin vaanitaan.



They Called Him Bulldozer (1978) (IMDB)

8 kommenttia:

  1. "Lyhennetty näkemys" on ainakin Saksassa alkujaan julkaistu versio, tiedä sitten onko käytetty muualla, kun maittain saattaa puuttua kohtauksia, yhtenä esimerkkinä Banaanipojat Hula Hula Saarella, jossa Italiassa on kohtaus jossa kaksikko kaivaa kuoppaa ja löytää jotain. Tämä on Saksa- sekä Englantieditiossa poissa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän elokuvan kohdalla kyse kai oli hieman merkittävämmistä poistoista lyhennetyn version kohdalla. Noin 15 minuutin puuttuminen saattaa alkaa näkymään jo selvinä töksähtelyinä.

      Poista
    2. Jos oikein muistan niin nimenomaan Saksassa on lyhennetty se 15 minuuttia (mm. kohtaus jossa mennään Osvaldon luokse on leikattu, eli Bud vain yhtäkkiä spawnaa sinne). Ja nyt kun tuli mieleen, tekstityksen ajoitus häiritsi tässä levyssä kuvasuhteen lisäksi.

      Poista
    3. On varmaan parissakin tekstissä tullut mainittua, että näiden kohdalla se parin tunnin lähestyminen saattaa olla pikkuisen liikaa, mutta eipä sekään mukavaa ole, jos sieltä aletaan jälkikäteen rankasti kohtauksia karsimaan. Mieluummin sitten vähän pitkäveteisen puolelle kuin töksähteleviä torsoja katselemaan.

      Poista
    4. Jotkut ovat tosiaan pitkäveteisiä välillä, itselle tuli tämä tunne leffaa Nobody on Nerokkain kanssa, vaikka kyseessä oli vieläpä leikelty näkemys Futurelta (Kyseisessä elokuvassa leikatussa versiossa lopputekstit menevät mustaa taustaa vasten, kokonaisessa itse kuvamateriaalin päällä)

      Poista
    5. Nobody on nerokkain onkin jäänyt mieleen kohtalaisen jumittelevana. Erittäinkin hyvään edeltäjään verrattuna se oli kohtalainen pudotus. Nämä kaksi odottelevat vuoroaan, mitä tähän uusintakierrokseen tulee. Hmmm...Terencen Mies idästä on myös yksi sellainen, jossa alkoi tuntua, että nyt venytellään vähän turhan pitkään.

      Poista
    6. Ajattelin itse pitää pienen Bud/Terence putken tässä lähiaikoina myös (vähän niin kuin Saksan KabelEinsin Die große Bud Spencer & Terence Hill reihe), kun ne on hyllyssä miltei kaikki, muutama on useammalta kotimaiselta julkaisijalta. Sen lisäksi koneelle olenkin ottanut kaikista levyistä alkutekstit ja lopputekstit ja niitä tuleekin ajoittain katseltua sen musiikin takia ihan. Ja niiden tekstien.

      Poista
    7. Minun "putkeni" on vähän venähtänyt ja tahti kesästä hiipunut, kun suurin osa niistä viihdyttävimmistä on nähty. Ne hieman vakavampaa menoa sisältävät elokuvat heiltä eivät samalla tavalla innosta. Olisihan tuossa muutama hupsumpikin edelleen uusittavana, mutta ne eivät tosiaan mitään kovin ihmeellistä esittele.

      Poista