perjantai 10. elokuuta 2012

The Way Back

Vuonna 1939 puolalainen Janusz (Jim Sturgess) pidätetään kommunistien toimesta. Häntä syytetään vakoilusta. Tästä saa palkinnoksi 20 vuoden "lomamatkan" syvälle Siperiaan, jossa havumetsien ympäröimänä keskellä ei-mitään sijaitsee pakkashelvetti, jota työleiriksikin kutsutaan. Sinne on kertynyt useammasta Itä-Euroopan valtiosta vankeja, joiden toveri-Stalin on katsonut olevan tavalla tai toisella kansan vihollisia.


Leirillä suoritettava kova työ ja julma arki saa Januszin suunnittelemaan pakoa. Eloon leirillä liittyy jatkuva hengenvaara, kun rikollisimman aineksen annetaan toteuttaa itseään suhteellisen vapaasti. Kun Janusz viimein saa siirron metsätöistä kaivokseen, niin houkutus toteuttaa suunnitelma kasvaa jatkuvasti. Leirillä kauemmin viettänyt Smith (Ed Harris) tietää kertoa, että siirto kaivokseen on käytännössä pitkitetty kuolemantuomio. Niinpä pieni porukka alkaa valmistella pakoa ja lopulta lähteekin pitkälle sekä turvattomalle vaellukselleen.


Valmisteluvaihe ei onneksi kestä turhan pitkään, vaan suhteellisen nopeasti ollaan jo matkalla. Pako alkaa ankaran lumimyrskyn saattelemana, jossa on vähän kirousta ja siunausta. Se estää jäljityksen, mutta samalla vaikeuttaa kulkijoiden matkaamista. Lupaavan alun jälkeen aloin odottaa kunnollista selviytymismenoa, mutta lopulta Siperian pakkasista selvitään vähän helposti. Myöhemmin vaikuttaa siltä, että sankoissa parvissa liikkuvat hyttyset ovat suurempi vaara kuin 40 pakkasasteeseen viilenevät Siperian yöt.


Aluksi tarkoitus on suunnata kohti etelää ja lopulta ulos Neuvostoliitosta, mutta vähitellen selviää, että kommunismin ahneet lonkerot ovat levittäneet punaisen viitan toivottoman laajalle alueelle. Kun Isä Aurinkoisen jykevä kuva tervehtii kulkijoita vielä tuhansien kilometrien jälkeenkin, niin alkavat vitsit olla vähissä... Matka kuitenkin jatkuu, vaikka kilometrejä kertyykin paljon enemmän kuin oli tarkoitus.


Varhaisessa vaiheessa taivallus on enemmän totista puurtamista, eivätkä matkaajat juurikaan avaudu toisilleen. Lisäksi mukaan sulloutunut Colin Farrelin esittämä Valka kiristää muutenkin vakavaa tunnelmaa, sillä hän taustansa ja arvaamattomuutensa takia ei ole ainakaan eduksi ryhmän turvallisuuden tunteelle. Noin puolivälin kohdalla elokuva alkaa kuitenkin kääntyä hahmovetoisempaan suuntaan, kun porukkaan mukaan tullut karkumatkalla oleva nuori nainen (Saoirse Ronan) alkaa eräänlaiseksi tunteiden ja kuulumisten välittäjäksi. Tätä kautta miehet tutustuvat paremmin toisiinsa ja tämä yhteiselo alkaa saada myös kevyempiä piirteitä.



Erätaidot ja luonnossa selviäminenkin pääsevät mukavasti kuviin. Esimerkkeinä voisi mainita kaarnasta tehdyt naamarit lumimyrskyn aikana, suunnistamisen Auringon sekä erilaisten maamerkkien avulla, ravinnon hankkimisen ja niin edelleen. Vähäisistä resursseista yritetään saada irti mahdollisimman paljon. Myös hahmojen vaatteet ja olemukset vaikuttavat mielestäni uskottavilta.


 Visuaalisesta tyylistä tulee nopeasti selväksi, että Peter Weirillä ei ole ollut suurempaa mielenkiintoa lähteä ikuistamaan upeita maisemia. Värit ovat yleisesti melko haaleat. Luulen, että kuvauspaikoiltakin olisi ollut mahdollista saada helposti huomattavasti kauniimpia kuvia, mutta se ei välttämättä olisi ollut elokuvan hengen ja tunnelman kannalta paras mahdollinen ratkaisu. Weir on siis päätynyt jättämään postikorttiotokset pitkälti muihin elokuviin. Kuitenkin näistä kuvista on havaittavissa vähän karumpaa kauneutta. Voisin kuvitella, että musiikin varsin säästeliäs käyttö on osa samaa tavoitetta.


The Way Back ei lopulta vastannut aivan kaikkia ennakko-odotuksia, vaikka siitä paljon pidinkin. Hyvästä yrityksestä huolimatta vaikutus jäi paikoittain vähän laimeaksi. Kyllähän elokuvassa on paljon hyviä hetkiä, ja loppukin onnistui liikuttamaan, joten ehkäpä kyse on pitkälti liian suurista odotuksista. Rankkaan matkaan mahtuu myös lyhyitä onnellisempia hetkiäkin, kuten vaikka tovi lähteellä, nuotiolla tai kylpy joessa armottoman paahteen jälkeen. Tällaiset onnistuivat ilahduttamaan katsomossakin. Myös se oli mukavaa, että se paheksuttu heikkous, eli kiltteys, olikin lopulta merkittävä tekijä siinä, että porukka yleensä jaksoi taivaltaa sekä onnistui kehittymään toisistaan välittäväksi ryhmäksi.

Tietyistä valituksista huolimatta runsaat pari tuntia kului kyllä mukavasti, enkä vieläkään ole katsellut tällaisia elokuvia sen vertaa, että ne alkaisivat tympimään. Toteutus on varsin laadukasta, vaikka realismiin pyrkiminen onkin ilmeisesti syönyt vähän seikkailuhenkeä. Kuitenkin elokuvassa riittää minua viehättäviä elementtejä sen verran, että ei ainakaan tylsistyminen uhkaa. Luultavasti tulee katseltua uudelleen jossakin vaiheessa, ja voisi siinä yhteydessä lukea myös The Long Walk -kirjan, johon elokuva perustuu.



The Way Back (2010) (IMDB)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti